Autokanta

1960-luvulla oli Turun kaupunkikuva oleellisesti erilainen kuin se on nyt. Pahamaineinen ’Turun tauti’ on toki runnellut kaupunkikuvaa kovalla kädellä, mutta toki on tehty myös aivan perusteltuja ja järkeviä infrastruktuurin muutostöitä vuosikymmenten varrella. Esimerkiksi oman kaupunginosani katunäkymät olivat puutalovoittoisia, kun muutimme Kurjenkaivonkenttä viiteen vuonna 1957. Lääninsairaala, Auran Kultaseppien talo, Sirkkalan kasarmi, oma kotitaloni, Kerttulin kansakoulu sekä Kaarinankadun ja Kerttulinkadun kulmaus; siinäpä olivat ne tuolloiset kivitalot. Kadut talomme edessä (Kurjenkaivonkenttä) ja sen sivulla (Kaarinankatu) olivat muhkuraista mukulakiveä eli katu oli pinnoitettu tuhansilla pyöreähköillä kivenmurikoilla.

Aikahan oli moottoriliikenteen suhteen vielä sellainen, että vasta vuonna 1963 maahamme valmistui ensimmäinen, 14 kilometrin mittainen pätkä moottoritietä: Helsingistä Turun suuntaan johtava Tarvontie, josta meidänkin perheemme pääsi nauttimaan muutaman kerran vuodessa, koska omat vanhempani olivat helsinkiläisiä, ja kävimme sillä suunnalla sukuloimassa.

Itse autokannan kasvun oli sota-aika pysäyttänyt, mutta vuodesta 1945 lähtien henkilöautojen määrä alkoi jälleen kasvaa huolimatta siitä, että maahantuonti oli säännösteltyä ja autojen tuonti luvanvaraista aina vuoteen 1962. 60-luvulla auto oli yhä statussymbolikin, mutta se oli sentään myös tavallisten perheiden mahdollisuuksien rajoissa. 1960-luvun alussa henkilöauto löytyi vain noin joka kahdeksannesta ruokakunnasta, ja tässä suhteessa Suomi oli selvästi jäljessä läntisiä naapurivaltoja.

Autojen lisääntyessä ja mallien parantuessa alkoi puolestaan huoli liikenneturvallisuudesta. TALJA eli Tapaturmantorjuntayhdistys Ry sai liikenneturvallisuustyön vastuulleen. 1960-luku olikin liikenneonnettomuuksien kannalta aika synkkää aikaa teiden parantuessa ja uusien autojen huippunopeuksien noustessa. Se herätti voimakkaan keskustelun tuolloin harvinaisista turvavöistä – niiden hyödyistä ja haitoista.

Myös vapaista nopeuksista luopuminen oli yksi tapetilla ollut kysymys. Vuonna 1962 kokeiltiin Etelä- Suomen lääneissä 90 kilometrin kattonopeutta neljän kuukauden ajan. Kaupungeissa siirryttiin vähitellen vuosien 1962-64 aikana alueelliseen 50 kilometrin nopeusrajoitukseen (paitsi Vaasassa, jossa rajoitus oli pitkään 60 km/h). Lopulta vuonna 1966 otettiin maanteillä käyttöön yleinen yhdeksänkympin kattonopeus moottoriteitä lukuunottamatta.

Autokanta koostui pitkälti muutamista länsimerkeistä, vanhoista amerikkalaisista ja uudehkoista itäautoista ennen säännöstelyn purkua. Uudet autot eivät vuonna 1960 olleet ihan jokaisen ulottuvilla, sillä palkansaajan keskiansio oli noin 483 000 markkaa ja markkinoiden edullisimmat kääpiöautot maksoivat yli 300 000 markkaa. Neuvostoliittolaisen Moskwitchin hinta tuolloin oli 545 000 ja länsisaksalaisen Volkswagenin 575 000 markkaa.

Autokannalle tyypillistä näyttää myyntitilastojen valossa olevan se, että myydyt autot oliat yleensä pienikokoisia. Tähän seikkaan vaikuttivat vuonna 1962 autokaupan vapautumisen yhteydessä automaahantuojien tekemät ratkaisut, jotka suuntasivat markkinointia ja mallitarjontaa pienempiin autoihin.

Vuonna 1964 henkilöautoja tuotiin eniten Länsi-Saksasta, toisena Englannista ja kolmantena Ranskasta. Merkeistä kärjessä oli Ford monine malleineen, toisena Volswagen ja kolmantena Fiat.

Automainontaa alettiin harjoittaa jo 60-luvulla. Esimerkiksi Fiat mainosti urheilullista uutuuttaan seuraavasti: ”Laatua ja linjakkuutta. Fiat 850 Coupe 52 hv moottorilla on ärhäkkä peli…” Mainoksesta päätellen elettiin aikaa ennen energiakriisejä ja sen myötä tulleita bensapihejä autoja…  Wartburgin mainoksen teemana oli 50 hevosvoiman moottoriteho, jota pidettiin komeana lukemana. Skoda puolestaan mainosti ulkonäöllä, hinnalla ja myyntimenestyksellä ennen tuonnin vapautumista. Todellisuudessa VW:n haluttavuus oli Skodaa suurempi mutta saatavuus paljon heikompi, mikä selitti osaltaan Skodan myyntimenestystä. Vauxhallin mainos puolestaan kehotti uuden mallin hankintaan: ”…kun haluatte pysyä edellä”.

Perheemme ensimmäinen oma auto, Skoda Lahnajärven parkkipaikalla vuonna 1961. "Skooda, neljä pyörää ja looda. Isä työntää, äiti ohjaa, lapset kantaa pohjaa..."

Autourheilijoista tuli julkisuudenhenkilöitä ja heidän sanomisiaan autoista kuunneltiin tarkasti ja niinpä 1960-luvulta lähtien ralliautoilijat olivat mukana uusien automallien mainonnassa. Fordilla luotettiin mainosteksteissä varsin usein kilpailumenestykseen: ”Verraton perhekäytössä, voitokas kilpailuissa”. Autourheilusaavutuksia korostivat paljon myös Morris Mini, Saab, Simca, Sunbeam ja itäauto-merkit: ”Morris Mini-Cooper voitti taas Monte Carlon”; “ Suomalaisten Volga-ajajien ylivoimainen luokkavoitto Jyväskylän suurajoissa”.

Volga

  Suosituin henkilöautomalli 1960-luvulla oli Volkswagen Kupla, jonka mainonnassa korostettiin ulkomaisten, lähinnä yhdysvaltalaisten esikuvien tapaan ilmajäähdytteisyyttä ja hyvää myyntimenestystä. Auton myyntimenestyksestä ilmoiteltiin mainoksissa 5000 myydyn kappaleen välein.

Kuplavolkkari

Suomessa oli henkilöautoja vuonna 1960 183 409 ja vuonna 1961 219 148 kappaletta. Vuonna 1961 uusia autoja rekisteröitiin 27 790 kappaletta. Jo seuraava vuosi toi reilua kasvua autojen vapauduttua tuontisäännöstelystä, sillä autokanta kasvoi yli 40 000 autolla. Vuoden 1963 lopussa Suomessa ylitettiin 300 000 auton raja ja 1964 autoja oli jo 376 254. Vuonna 1966 autokanta oli jo yli 500 000 ja vuonna 1969 autojen määrä oli jo kolminkertaistunut vuodesta 1961.

Mosse

Tyypillisiä autoja 1960-luvulla olivat edulliset takavetoiset pikkuautot, jotka olivat rakenteeltaan joko etumoottorisia (esimerkiksi Ford Anglia) tai takamoottorisia (esimerkiksi Volkswagen). Vuonna 1960 neuvostoliittolainen Moskwitch oli kiistatta Suomen yleisin automerkki toisen itäauton, tshekkoslovakialaisen Skodan seuratessa toisena ja Fordin ollessa kolmantena.

Popeda

Vuonna 1961 itäautojen suosio jatkui ja selvä johtaja oli Moskwitch. Toisena oli Skoda ennen aikansa suosituinta saksalaista Volkswagenia. Vuonna 1962 autokanta oli aiempien vuosien kaltainen. Merkeissä tutut itäautot johtivat ennen Volkswagenia, Fordeja ja saksalaisia Opeleita.  Merkittävä tapahtuma tuona vuonna oli japanilaisten autojen rantautuminen Eurooppaan. Ensimmäisenä tänne ennätti Datsun.

Vuonna 1965 perheemme ajeli käsittämättömän upealla Vauxhall Victor -mallisella autolla. Tämä kuva on napattu mökkimatkalla Naantalin Luonnomaalla Keitilän kylän liepeillä. Ikkunasta kurkistaa nuori skotlanninpaimenkoirani Ricky.

Tuontisäännöstelyn purkaminen alkoi nopeasti näkyä länsiautojen suosion kasvuna. Niinpä vuonna 1963 suurin osa tuonnista tulikin Iso-Britanniasta ennen Länsi-Saksaa ja Ranskaa. Autokannassa itäautot syrjäytyivät vuonna 1964, jolloin suurimmat merkit olivat Ford ja Volkswagen. Seuraavana vuonna Volkswagen otti kärkipaikan, jota se piti aina vuoteen 1979 saakka.

Ifa