sunnuntai 30. joulukuuta 2012

View Master


3d-elokuvat otettiin muutamia vuosia sitten uudeksi aseeksi koventuneessa kilpailussa mediakuluttajien sieluista.

Vaikka tekniikkaa onkin uudistettu, ei itse 3d-elokuva ilmiönä ole sinänsä uusi idea. 1950-luvulla nouseva televisio alkoi uhata elokuvan asemaa visuaalisen viihteen kentässä, ja silloin kokeiltiin yhtä jos toista kikkaaa katsojavolyymin kurissa pitämiseksi ja massojen ohjaamiseksi takaisin isoihin saleihin. Laajakangas oli niistä luultavasti aidoimmin järkevä, mutta myös esimerkiksi hajuelokuvaa ja tärinää kehiteltiin.

3d-elokuvia kokeilivat tuossa vaiheessa monetkin tekijät Alfred Hitchcockista lähtien, mutta hassutus osottautui sittenkin toimimattomaksi, vaikka jonkinlaisia klassikkofilmejäkin syntyi. Ne kuitenkin  toimivat elokuvina ilman hankaliksi koettuja 3d-katsomislasejakin.

3d-leffakokeiluja oli tehty itse asiassa jo melkein heti elokuvan 'syntymisen' jälkeen 1800-luvun lopulta lähtien.

 Stereofoninen valokuvaus on vielä sitäkin vanhempaa, ja alan pioneerit tutkivat asiaa jo 1800-luvun puolivälissä. Ideana oli ottaa kaksi vierekkäistä kuvaa, jotka poikkeavat näkymältään vain hieman toisistaan. Nämä kuvat sitten yhdistetään katsoessa yhdeksi kuvaksi, jolloin aivot näkevät kahden kuvan sijasta yhden kolmiulotteisen näkymän.

Vuonna 1939 esiteltiin View Master -systeemi. View Master -kiikareihin laitettiin kuvakiekko, jossa oli 14 pikkuruista valokuvaa: seitsemän kuvaparia. Kun näitä kuvia katsoi pareittain laitteella, näki vasen silmä hieman erilaisen kuvakulman samasta tilanteesta kuin oikea silmä. Nämä kuvat yhdistyivät päässä ja muodostivat yhden syvyysvaikutteisen kuvan.

Isäni osti meille, siskolleni ja minulle, View Masters-kiikarit kuusikymmenluvun alussa. Kiikarit olivat melko kömpelöt, ruskeat bakelliittikiikarit, mutta ne avasivat huiman kolmiulotteisen maailman minulle.

Meillä ei ollut kovin monia kuvakiekkoja, mutta niiden näkymät kyllä huimasivat pikkupojan. Kiekot oli pakattu yksittäin sinivalkoisiin suojakuoriin.

Myöhemmin laite särkyi ja meni useita vuosia, ennen kuin sain uudet, vaaleanbeessiset kiikarit, jotka olivat paljon kulmikkaammat mutta kevyemmät kuin vanhat. Vanha innostus heräsi kuitenkin henkiin ja aloin kerätä uusia kiekkosarjoja. Nyt ne oli pakattu kolmen kiekon pakkauksiin, joissa oli usein mukana erillinen tarinavihkonenkin.




Ensimmäinen kiekkosarjani oli kolmesta kiekosta mudostunut 'Myrskylinnut'-tarina, ja se sai minut todella pauloihinsa hienon kolmiulotteisen efektin ansioista. Olinhan pitänyt jo itse televisiosarjastakin. Maantieteelliset kuvakiekot eivät minua niinkään imponoineet, mutta televisiosarjoista tehdyt kiekot kylläkin. Innostuin ostamaan viikkorahoillani yhä uusia kiekkosarjoja, mm. 'Batmanin', 'Napoleon Solon' ja 'Bonanzan'; kaikki taattua 60-luvun tv-tuotantoa!

Nykyinen kuvatulva lie syynä siihen, että omat lapseni ovat kyllä katsoneet kiekkoja kohteliaan kiinnostuneina, mutta samaa hassahtuneisuutta he eivät ole tunteneet? Sukupolvien välinen kuilu on näemmä auennut ammolleen.


maanantai 10. joulukuuta 2012

Jatkoaika

1960-luvun lopulla syntyi Yleisradion piirissä aikansa kohuohjelma, Jatkoaika. Sitä tehtiin vuosina 1967-69 joka toisena lauantai-iltana suorana lähetyksenä. Idean isä oli Aarre Elo, joka kesällä 1967 oli matkustanut Amerikkaan Yleisradiolta saamallaan 3000 markan stipendillä. New Yorkissa hän tutustui paikalliseen tv-kulttuuriin ja eritoten sen show-muotoisiin tuotoksiin, kuten kuulu Ed Sullivan Show. Näkemänsä perusteella hän naputteli paperille synopsiksen.





Ohjelman formaatti oli aika venyvä sekä sisällöllisesti että kestollisesti. Jatkoaika sisälsi monenlaisia sketsejä ja keskustelukombinaatioita, ja monessa se oli niin paljon edellä aikaansa, että vastaavaa pakettia ei nykyäänkään enää näe.






Iso ansio ohjelman kiinnostavuudelle oli sen näkyvissä tekijöissä. Ohjelman isäntinä toimivat koko ajan Lenita Airisto ja Aarre Elo. Vuosina 1967-68 heitä komppasivat sekä pakinoitsijanakin tunnettu piippumies Erkki-Mikael Salmi että uutis- ja visailumies Kauko Saarentaus. Tuotannon loppupuolella heidät korvasi sanavalmis ammattiärsyttäjä Hannu Taanila. Nimen ohjelmalle keksi Erkki-Mikael Salmi.





Sketsejä esittivät mm. Kaarlo Juurela, Mai-Britt Heljo, Helge Herala, Paavo Pentikäinen, Jarno Hiilloskorpi, Viktor Klimenko, Vesa-Matti Loiri ja Aarre Elo itsekin.. Laitapuolenkulkijat Vekseli-Ville (Juurela) ja Suhina-Lempi (Heljo) saivat ruutuaikaa putka-tv:ssä ja nousivat suosikeiksi.




Vieraslista oli todella kattava. Mm. koomikko Eemeli, koomikko Spede Pasanen, ohjaaja Edvin Laine, hypnotisoija Olliver Hawk, naistennaurattaja Pertti Ylermi Lindgren ("Kreivi"), kohujulkkis Tabe Slior, pääministeri Mauno Koivisto, ohjaaja Mikko Niskanen, elokuvakriitikko Paula Talaskivi, kirjailija Jussi Talvi, näyttelijä Kirsti Wallasvaara, näyttelijä Leo Jokela, näyttelijä Pentti Siimes, ohjaaja Jörn Donner, näyttelijä Kalevi Kahra, näyttelijä Liisa-Maija Laaksonen, radikaalisäveltäjä Kaj Chydenius, iskelmälaulaja Tamara Lund, ohjaaja Timo Bergholm, elokuvahistoroitsija Peter von Bagh, näyttelijä Olavi Ahonen, elokuvatähti Liana Kaarina Leskinen, kirjailija Mauri Sariola, kriitikko Toini Havu, ohjaaja Erik Blomberg, kirjailija Matti Kurjensaari, kirjailija Väinö Linna, musiikkimies Paavo Einiö, toimittaja Jyrki Hämäläinen, laulaja Tapani Kansa, pastori Jouni Apajalahti, säveltäjä Joonas Kokkonen ja muusikko Otto Donner osallistuivat paneelikeskusteluihin.



Ohjelmassa käsiteltiin politiikkaa, seksiä, minihameita ja muita pinnalla olevia, kiinnostavia aiheita. Siinä vierailtiin muun muassa striptease-esityksessä, jos kohta aika vaatimattomin tuloksin.

Viktor Klimenkon jäätyä pois ohjelmasta, hänet korvasi nuori ja innokas Vesa-Matti Loiri sketsiosastossa. Syyskuussa1968 ohjelmassa järjestettiin legendaarisiin mittoihin noussut kaatumisen epävirallinen SM-kilpailu. Tässä kutsukilpailussa oli omalla tavalla kovatasoinen osallistujakaarti: näyttelijäkonkarit Ismo Kallio ja Tommi Rinne sekä Teatterikoulun liikunnan lehtori Antti Tarkiainen ynnä sitten Vesa-Matti Loiri. Loirilla oli kokemusta kaatuilusta sekä jalkapallomaalivahtitaustansa että Kaupunginteatterin Porvaritanssit-näytelmän myötä. Kyseisessä näytelmässä hän tulee päistikkaa alas portaat. Loiri kehitti kisaan ensimmäisen tyyppinsä: Hemminki Hämmingin, joka liian isoissa asusteissaan ja korvat viikkaavassa baskerissaan oli perinteinen huumorihahmo. Vesa-Matti Loiri teki kilpailussa muihin nähden ylivoimaisen huiman portaikkoalastulon ja singahti yhdessä illassa sen myötä valtakunnanjulkkikseksi.


Ohjelmaa tehtiin liveyleisön edessä ja siinä oli myös elävä housebändi, jota johti aina luotettava Ossi Runne. Omaa ajankuvaansa toivat myös lähetyksissä ahkerasti poltetut savukkeet ja piipunpesät.

Myös aina tyylikäs tv-kuuluttaja Teija Sopanen saatiin leikkisästi toisinaan mukaan juontamaan alkavaa ohjelmaa.

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Tauno Karilas



Tauno Karilas syntyi uuden vuosisadan koittaessa vuonna 1900 alunperin Karlsberg-nimisenä. Hän teki uraa sekä lehdissä (mm. suojeluskunnan Hakkapeliitta-lehden toimitussihteerinä) että Kustannusosakeyhtiö Valistuksen leivissä. Oman tuotantonsa ohella hän myös suomensi muutamia kirjoja, ja teki Hakkapeliitta-lehden aikaisen työtoverinsa Erkki Tantun Rymy-Eetu-sarjakuvan kokoelmaan tekstit.

Kirjailijana Karilas oli erityisen tuottelias ja varsin monipuolinenkin, joskin itseäni kiinnostivat 60-luvulla hänen seikkailupohjaiset kirjansa, joita kirjahyllyyni kertyikin pieni rivistö. Parhaimpia niistä tuli luettua usemampaankin kertaan, ja suurin osa on vieläkin jäljellä.
























Karilaksen nimellä oli sen verran hyvä kaiku, että vuosina 1969-1986 jaettiin hänen nimeään kantanutta Tauno Karilas -palkintoa ansioituneille nuorisokirjailijoille.

Tauno Karilaan teoksia (kirjoista on otettu vuosien varrella useita painoksia, joten alkuperäispainosten vuodet voivat olla jotakin aivan muuta):

Maapallo vaarassa (alunperin Atomipommi räjähtää)
Kadonnut sukellusvene
Murhisaaren salaisuus
Kauhujen maa
Punainen pilvi
Kuolemaantuomittu majuri (1928)
Samurain sankarimerkki (1934)
Venezuelan valloittajat (1935)
"Kuolemankauppiaan" matkassa (1936)
Nokinen jälki (1939)
halkihuulinen mies (1941)
Erään joulupukin tarina (1943)
Sotilaspoika (toimittanut, 1944)
Suuri kaskukirja (toimittanut, 1948)
Taiteellista väkeä (kaskuja, 1946)
Suuri pakinakirja (toimittanut, 1950)
Karibian merirosvot (1951)
Tuoni vaaniva, aina valpas... (1952)
Kummituslaiva (1952)
Taistelu Buddhan silmästä (1952)
Mantshurian kauhu (1953)
Pelottava perintö (1954)
Suomalaisia puheita (koonnut, 1954)
Salaperäinen sirkus (1955)
Armoton aavikko (1956)
Pääkallonmetsästäjät (1957)
Valkoinen ympyrä (1958)
Kuumaa kultaa (1959)
Käärmeenpesä (1960)
Hurjimusten matka (1961)
Parasta Topeliusta (valikoinut, 1962)
Robinsonista Muumipeikkoon (1962)
Emppa pärinäpoika (1964)
Kultaisen iän kirja (toimittanut, 1970)