Pekka Lipposen seikkailuja

Nimimerkki Outsider syntyi vuonna 1934, kun tuottelias toimittaja ja kirjailija Aarne Haapakoski (alkuaan Laitinen) kirjoitti Lukemista kaikille -lehteen jatkokertomusta 'Kuoleman varjostamana'.

Outsider olikin varsin tuottelias kirjoittaja, joka matkusti ympäri Eurooppaa kirjoittamassa reportaaseja Seura-lehteen ja tuotti kaunokirjallista tekstiä siinä ohessa. Esimerkiksi vuonna 1941 ilmestyi peräti seitsemän Outsiderin kynäilemää kirjaa! Nämä kirjat muodostivat Karma-sarjan, jossa pääosaa esitti rikostutkija Klaus Karma. Samaisena vuonna Haapakoski jäi myös vapaaksi kirjailijaksi.

Haapakoski käytti Outsiderin lisäksi myös monia muita nimimerkkejä, kuten Henrik Horna, Antti Rokka, Rigor Morton, Halt Denis, Victor Mario, William B. Harrow, Charles Snyder ja Rautamies. Kirjallisesti hänen repertuaarinsa oli myös varsin laaja. Se käsitti tarinoita salapoliisikertomuksista science fictioniin (Atorox-sarja). Ranskalla oli paikkansa hänen kirjallisessa sydämessään, ja Ranskan vallankumouksen aikoihin sijoittu Victor Marion -nimellä tehty trilogia.

Omanlaista kirjallista kunnianhimoa (ja arvostuksen tarvetta?) kuvastaa hänen pääteokseksikin mainittu kirjansa 'Purppurantekijä', jossa liikutaan historiallisessa Foinikiassa, Kreikassa ja Persiassa.

Mm. Karmaa ja Atoroxeja olen toki lukenut, mutta 60-luvulla poikasen huomion kiinnittivät toki mökkiradiosta kuunnelmina kesäisin kuullut Kalle-Kustaa Korkin seikkailut (Korkkina Wilho Ilmari). Humoristista side-kickiä esitti näissä tarinoissa värikkäämpi Rantasalmen Saparomäeltä kotoisin oleva prinssieversti Pekka Lipponen (Oke Tuuri äänenään), maailmanmatkaaja ja liikemies henkeen ja vereen. Lipposen ahväärien pääkonttori sijaitsee New Yorkissa ja kesähuvila (Villa Saparola) Kaliforniassa.

Lipposen ensiesiintyminen tapahtui vuonna 1945, ja hän kasvatti (epäilemättä Oke Tuurin hyvällä myötävaikutuksella) suosiotaan tasaisesti Korkin rinnalla.

Outsider kirjoitti kummankin miekkosen nimikkolukemistoa. Itseäni viehätti ennemminkin juuri Pekka Lipposen väkevä hahmo, hänen rehentelynsä ja kiipelinsä, hänen näkäräisensä ja pi-pi-pirskattinsa. Lipposessa oli luonnetta, ja ryhdyin jossakin vaiheessa keräämään Pekka Lipposen seikkailuja sekä uusina numeroina että divareista ja elokuvateatteri Ritzin aulan vuosittaisesta alennusmyynnistä sekä muista lähteistä. En saanut ihan täyttä sarjaa koskaan, mutta useita kymmeniä niteitä nyt kumminkin.

Varsinainen Pekka Lipposen seikkailuja -sarja alkoi vuonna 1956 Suezin sulttaani -niteellä. Paria vuotta myöhemmin Outsider aloitti vastaavan Kalle-Kustaa Korkin seikkailuja -sarjan. Lehden formaatti oli 96 sivua, ja koska niitä ilmestyi vuosittain toistakymmentä uutta nimikettä, alkoi Haapakoski olla täystyöllistetty muidenkin kirjallisten tehtäviensä takia. Niinpä hän etsi ja löysi itselleen haamukirjailija rinnalleen. Seppo Tuisku alkoi kirjoittaa vuonna 1959 näitä molempia sarjoja jotakuinkin samalla tyylillä kuin Haapakoski itsekin. Kumpikin kirjoitti vuorotellen ilmestyvän uuden seikkailun. Ensimmäinen Tuiskun kirjoittama Lipponen oli nro 29 Et elä huomiseen Pekka.

Aarne Haapakoski sairastui lomamatkalla ja kuoli sydänkohtaukseen vuonna 1961. Tämän jälkeen Seppo Tuisku jatkoi yksinään näiden tarinoiden kirjoittamista. Vuoteen 1964 saakka ilmestyivät molemmat sarjat erillisinä ja vielä seuraavana vuonna yhteisen katon alla nimellä Pekka Lipponen & Kalle-Kustaa Korkki. Tämänkin sarjan päätyttyä Tuisku kehitteli muutaman vuoden romaania, mutta siirtyi sitten Jerry Cottonin pariin.

• 1. Suezin sulttaani (1956)
• 2. Castello Rojasin salaisuus (1957)
• 3. Etelänavan arvoitus (1957)
• 4. Pariisin pyörteissä (1957)
• 5. Iki-Moto manaa henkiä (1957)
• 6. Seitsemännen lohikäärmeen veli (1957)
• 7. Omdurmannin keisari (1957)
• 8. Gangsterit matalaksi (1957)
• 9. Tiibetin lumimies (1957)
• 10. Terveisiä kuolemalta (1957)
• 11. Jälleen hirmuinen Manta (1957)
• 12. Tapahtui Monte Carlossa (1957)
• 13. Korsikkalainen verikosto (1958)
• 14. Musta ruutuässä (1958)
• 15. Kaksi kertaa kaksi on seitsemän (1958)
• 16. Inkakuninkaan kultatynnyrit (1958)
• 17. Keishoja ja sininen kuolema (1958)
• 18. Atomisalaisuus (1958)
• 19. Ahväärimatka Moskovaan (1958)
• 20. Seitsemän riemun paholainen (1958)
• 21. Taistelu kaivososakkeista (1958)
• 22. Kädet ylös, urkkija (1958)
• 23. Naurava käärme (1958)
• 24. Sankarit salapoliiseina (1958)
• 25. Missit ja kovanaamainen konna (1959)
• 26. Rauniokaupungin kuningatar (1959)
• 27. Keltainen hämähäkki (1959)
• 28. Mantan testamentti (1959)
• 29. Et elä huomiseen, Pekka (1959)
• 30. Sähkötuolimies (1959)
• 31. Murhaajat mellastavat Majorcalla (1959)
• 32. Konstaapeli Mäkäräinen erehtyy (1959)
• 33. Katakombien kummitus (1959)
• 34. Kuubalainen serenadi (1959)
• 35. Fakiirin kosto (1959)
• 36. Kadonnut kultakaivos (1959) 
• 37. Petrus I:n Avaruuden kuningas (1960)
• 38. Myrkytetty tikari (1960)
• 39. Suomenlinnan aarre (1960)
• 40. Ihmisrobotti (1960)
• 41. Tuonelan tuntumassa (1960)
• 42. Haaremin vihreäsilmäinen nainen (1960)
• 43. Sukukokous Roomassa (1960)
• 44. Teloittajan testamentti (1960)
• 45. Kolmasti kuolleena (1960)
• 46. Puhelin soi keskiyöllä (1960)
• 47. Tapahtui Singaporessa (1960)
• 48. Kädet ylös, punapää Sally (1960)
• 49. Kadonnut kuuraketti (1961)
• 50. Kummituksen hautajaiset (1961)
• 51. Aavekaupungin pormestari (1961)
• 52. Ahvääri taikka nikkeliä (1961)
• 53. Kohtaus Nubian pikajunassa (1961)
• 54. Näkymätön kostaja (1961)
• 55. Vaarallinen vainaja (1961)
• 56. Kultainen tuhkauurna (1961)
• 57. Hirtettyjen klubi (1961)
• 58. Kuolemantornin erakko (1961)
• 59. Timanttiaarre (1961)
• 60. Kahden siirron Matti (1961)
• 61. Gangsterikuninkaan perintö (1962)
• 62. Avaruusahvääri (1962)
• 63. Avaruusmarsalkka (1962)
• 64. Luurankosaaren salaisuus (1962)
• 65. Viidakkomies Pekka (1962)
• 66. Aavelaivan arvoitus (1962)
• 67. Vaarojen maa (1962)
• 68. Turkkilaista lunta (1962)
• 69. Armoton Alaska (1962)
• 70. Pimeän linnan vanki (1962)
• 71. Välikohtaus Assamissa (1962)
• 72. Kaapattu kultalasti (1962)
• 73. Etelämeren hirviö (1963)
• 74. Muumion kosto (1963)
• 75. Miljoonamissi (1963)
• 76. Surman seita (1963)
• 77. Kullantekijän salaisuus (1963)
• 78. Skorpionin merkki (1963)
• 79. Sähkötuolimiehen poika (1963)
• 80. Mussolinin aarteet (1963)
• 81. Punaiset minkit (1963)
• 82. Seikkailujen safari (1963)
• 83. Maa, jonka aika unohti (1963)
• 84. ...ja kuolema odotti (1963)
• 85. Kadonnut pankki (1964)
• 86. Nukkuvan kuoleman timanttikenttä (1964)
• 87. Paholaisen panttivanki (1964)
• 88. Krokotiilifarmi (1964)
• 89. Suomessa sataa lyijyä (1964)
• 90. Kylmää peliä Kyproksella (1964)
• 91. Huuto haudasta (1964)
• 92. Vasenkätinen kuolema (1964)
• 93. Kirottu perintö (1964)
• 94. Öljykuninkaan timantit (1964)
• 95. Kauhujen saari (1964)
• 96. Satelliitin salaisuus (1964)

Sarjakuvia 12 - James Bond

Korkeajännityssarja on nykyään melkoinen instituutio ja kulttimaineen saanut lehtisarja. Sen B-numeroina julkaistiin vuonna 1965 neljä James Bond -numeroa.

Vuonna 1966 julkaistiin vielä toiset neljä numeroa, mutta ilman Korkeajännitys-logoa.

Lehtien tarinat oli sovitettu sekä Ian Flemingin alkuperäiskirjoista että hänen teoksistaan siihen asti tehtyjen filmatisointien perusteella. Elokuvista muistutti myös sankarin kasvonpiirteet. Bondiahan tuolloin oli näytellyt vain Sean Connery elokuvissa. Kaikkia kirjoja ei tietystikään oltu tuolloin edes vielä filmattu, joten nämä olivat uraauurtavia sovituksia.

Sarjat oli julkaistu alunperin Daily Express -lehden sivuilla.

Lehdissä oli usein myös muutaman sivun mittainen kakkostarina.

1/1965 Kultasormi (Goldfinger)

2/1965 Elä ja anna toisten kuolla (Live And Let Die)

3/1965 Kovaa peliä Monte Carlossa (Casino Royale)

4/1965 Tohtori No (Dr. No)

1/1966 Agentti 007 näkee punaista (From Russia with Love)

2/1966 Pallosalama (Thunderball)

3/1966 Kuuraketti (Moonraker)

4/1966 Verikosto (For Your Eyes Only)

Autokanta

1960-luvulla oli Turun kaupunkikuva oleellisesti erilainen kuin se on nyt. Pahamaineinen ’Turun tauti’ on toki runnellut kaupunkikuvaa kovalla kädellä, mutta toki on tehty myös aivan perusteltuja ja järkeviä infrastruktuurin muutostöitä vuosikymmenten varrella. Esimerkiksi oman kaupunginosani katunäkymät olivat puutalovoittoisia, kun muutimme Kurjenkaivonkenttä viiteen vuonna 1957. Lääninsairaala, Auran Kultaseppien talo, Sirkkalan kasarmi, oma kotitaloni, Kerttulin kansakoulu sekä Kaarinankadun ja Kerttulinkadun kulmaus; siinäpä olivat ne tuolloiset kivitalot. Kadut talomme edessä (Kurjenkaivonkenttä) ja sen sivulla (Kaarinankatu) olivat muhkuraista mukulakiveä eli katu oli pinnoitettu tuhansilla pyöreähköillä kivenmurikoilla.

Aikahan oli moottoriliikenteen suhteen vielä sellainen, että vasta vuonna 1963 maahamme valmistui ensimmäinen, 14 kilometrin mittainen pätkä moottoritietä: Helsingistä Turun suuntaan johtava Tarvontie, josta meidänkin perheemme pääsi nauttimaan muutaman kerran vuodessa, koska omat vanhempani olivat helsinkiläisiä, ja kävimme sillä suunnalla sukuloimassa.

Itse autokannan kasvun oli sota-aika pysäyttänyt, mutta vuodesta 1945 lähtien henkilöautojen määrä alkoi jälleen kasvaa huolimatta siitä, että maahantuonti oli säännösteltyä ja autojen tuonti luvanvaraista aina vuoteen 1962. 60-luvulla auto oli yhä statussymbolikin, mutta se oli sentään myös tavallisten perheiden mahdollisuuksien rajoissa. 1960-luvun alussa henkilöauto löytyi vain noin joka kahdeksannesta ruokakunnasta, ja tässä suhteessa Suomi oli selvästi jäljessä läntisiä naapurivaltoja.

Autojen lisääntyessä ja mallien parantuessa alkoi puolestaan huoli liikenneturvallisuudesta. TALJA eli Tapaturmantorjuntayhdistys Ry sai liikenneturvallisuustyön vastuulleen. 1960-luku olikin liikenneonnettomuuksien kannalta aika synkkää aikaa teiden parantuessa ja uusien autojen huippunopeuksien noustessa. Se herätti voimakkaan keskustelun tuolloin harvinaisista turvavöistä – niiden hyödyistä ja haitoista.

Myös vapaista nopeuksista luopuminen oli yksi tapetilla ollut kysymys. Vuonna 1962 kokeiltiin Etelä- Suomen lääneissä 90 kilometrin kattonopeutta neljän kuukauden ajan. Kaupungeissa siirryttiin vähitellen vuosien 1962-64 aikana alueelliseen 50 kilometrin nopeusrajoitukseen (paitsi Vaasassa, jossa rajoitus oli pitkään 60 km/h). Lopulta vuonna 1966 otettiin maanteillä käyttöön yleinen yhdeksänkympin kattonopeus moottoriteitä lukuunottamatta.

Autokanta koostui pitkälti muutamista länsimerkeistä, vanhoista amerikkalaisista ja uudehkoista itäautoista ennen säännöstelyn purkua. Uudet autot eivät vuonna 1960 olleet ihan jokaisen ulottuvilla, sillä palkansaajan keskiansio oli noin 483 000 markkaa ja markkinoiden edullisimmat kääpiöautot maksoivat yli 300 000 markkaa. Neuvostoliittolaisen Moskwitchin hinta tuolloin oli 545 000 ja länsisaksalaisen Volkswagenin 575 000 markkaa.

Autokannalle tyypillistä näyttää myyntitilastojen valossa olevan se, että myydyt autot oliat yleensä pienikokoisia. Tähän seikkaan vaikuttivat vuonna 1962 autokaupan vapautumisen yhteydessä automaahantuojien tekemät ratkaisut, jotka suuntasivat markkinointia ja mallitarjontaa pienempiin autoihin.

Vuonna 1964 henkilöautoja tuotiin eniten Länsi-Saksasta, toisena Englannista ja kolmantena Ranskasta. Merkeistä kärjessä oli Ford monine malleineen, toisena Volswagen ja kolmantena Fiat.

Automainontaa alettiin harjoittaa jo 60-luvulla. Esimerkiksi Fiat mainosti urheilullista uutuuttaan seuraavasti: ”Laatua ja linjakkuutta. Fiat 850 Coupe 52 hv moottorilla on ärhäkkä peli…” Mainoksesta päätellen elettiin aikaa ennen energiakriisejä ja sen myötä tulleita bensapihejä autoja…  Wartburgin mainoksen teemana oli 50 hevosvoiman moottoriteho, jota pidettiin komeana lukemana. Skoda puolestaan mainosti ulkonäöllä, hinnalla ja myyntimenestyksellä ennen tuonnin vapautumista. Todellisuudessa VW:n haluttavuus oli Skodaa suurempi mutta saatavuus paljon heikompi, mikä selitti osaltaan Skodan myyntimenestystä. Vauxhallin mainos puolestaan kehotti uuden mallin hankintaan: ”…kun haluatte pysyä edellä”.

Perheemme ensimmäinen oma auto, Skoda Lahnajärven parkkipaikalla vuonna 1961. "Skooda, neljä pyörää ja looda. Isä työntää, äiti ohjaa, lapset kantaa pohjaa..."

Autourheilijoista tuli julkisuudenhenkilöitä ja heidän sanomisiaan autoista kuunneltiin tarkasti ja niinpä 1960-luvulta lähtien ralliautoilijat olivat mukana uusien automallien mainonnassa. Fordilla luotettiin mainosteksteissä varsin usein kilpailumenestykseen: ”Verraton perhekäytössä, voitokas kilpailuissa”. Autourheilusaavutuksia korostivat paljon myös Morris Mini, Saab, Simca, Sunbeam ja itäauto-merkit: ”Morris Mini-Cooper voitti taas Monte Carlon”; “ Suomalaisten Volga-ajajien ylivoimainen luokkavoitto Jyväskylän suurajoissa”.

Volga

  Suosituin henkilöautomalli 1960-luvulla oli Volkswagen Kupla, jonka mainonnassa korostettiin ulkomaisten, lähinnä yhdysvaltalaisten esikuvien tapaan ilmajäähdytteisyyttä ja hyvää myyntimenestystä. Auton myyntimenestyksestä ilmoiteltiin mainoksissa 5000 myydyn kappaleen välein.

Kuplavolkkari

Suomessa oli henkilöautoja vuonna 1960 183 409 ja vuonna 1961 219 148 kappaletta. Vuonna 1961 uusia autoja rekisteröitiin 27 790 kappaletta. Jo seuraava vuosi toi reilua kasvua autojen vapauduttua tuontisäännöstelystä, sillä autokanta kasvoi yli 40 000 autolla. Vuoden 1963 lopussa Suomessa ylitettiin 300 000 auton raja ja 1964 autoja oli jo 376 254. Vuonna 1966 autokanta oli jo yli 500 000 ja vuonna 1969 autojen määrä oli jo kolminkertaistunut vuodesta 1961.

Mosse

Tyypillisiä autoja 1960-luvulla olivat edulliset takavetoiset pikkuautot, jotka olivat rakenteeltaan joko etumoottorisia (esimerkiksi Ford Anglia) tai takamoottorisia (esimerkiksi Volkswagen). Vuonna 1960 neuvostoliittolainen Moskwitch oli kiistatta Suomen yleisin automerkki toisen itäauton, tshekkoslovakialaisen Skodan seuratessa toisena ja Fordin ollessa kolmantena.

Popeda

Vuonna 1961 itäautojen suosio jatkui ja selvä johtaja oli Moskwitch. Toisena oli Skoda ennen aikansa suosituinta saksalaista Volkswagenia. Vuonna 1962 autokanta oli aiempien vuosien kaltainen. Merkeissä tutut itäautot johtivat ennen Volkswagenia, Fordeja ja saksalaisia Opeleita.  Merkittävä tapahtuma tuona vuonna oli japanilaisten autojen rantautuminen Eurooppaan. Ensimmäisenä tänne ennätti Datsun.

Vuonna 1965 perheemme ajeli käsittämättömän upealla Vauxhall Victor -mallisella autolla. Tämä kuva on napattu mökkimatkalla Naantalin Luonnomaalla Keitilän kylän liepeillä. Ikkunasta kurkistaa nuori skotlanninpaimenkoirani Ricky.

Tuontisäännöstelyn purkaminen alkoi nopeasti näkyä länsiautojen suosion kasvuna. Niinpä vuonna 1963 suurin osa tuonnista tulikin Iso-Britanniasta ennen Länsi-Saksaa ja Ranskaa. Autokannassa itäautot syrjäytyivät vuonna 1964, jolloin suurimmat merkit olivat Ford ja Volkswagen. Seuraavana vuonna Volkswagen otti kärkipaikan, jota se piti aina vuoteen 1979 saakka.

Ifa

Sarjakuvia 11 - Aku Ankan satasivuiset

1960-luvulla Aku Ankan kuvasto oli jo vakiintunut suomalaistenkin verkkokalvolle. Walt Disneyn nimi oli toki tuttu myös muutamista elokuvista, mutta sarjakuvaperheeseen ei muita lehtiä juuri kuulunut.

Vuosina 1952-62 saatiin kylläkin nauttia vuosittaisesta Jouluparaatista ja niiden jälkeen kymmenen vuoden ajan Joulumanteleista, mutta muita ekstroja (säännöllisistä Taskukirjoista ja muista lehdistä puhumattakaan) ei ilmestynyt.

Siksi olikin riemukasta, kun uusi Akun Ankan satasivuinen muhkea lehti ilmestyi. Sarjan aloitti vuonna 1960 Aku Ankan aarreaitta -niminen julkaisu. Näitä pehmeäkantisia lehtiä ilmestyi vuosittain.

1960 Aku Ankan aarreaitta

1961 Aku Ankan suurkaruselli

1962 Aku Ankan tähtiparaati

1963 Aku Ankan piirileikki

1964 Aku Ankan vekkulisirkus

1965 Aku Ankan leikkihyrrä

1966 Aku Ankan maailmanpyörä

1967 Aku Ankan ilopilleri

1968 Aku Ankan riemuralli

1969 Aku Ankan naurupommi

1970 Aku Ankan täysosuma

1971 Aku Ankan vauhtipyörä

1972 Aku Ankan sähikäinen

1973 Aku Ankan päistikka

1974 Aku Ankan riemukaruselli

1975 Aku Ankan kuperkeikka

1976 Aku Ankan huviretki

1977 Aku Ankan hyrysysy

1978 Aku Ankan hupipurjehdus

1979 Aku Ankan lomarieha

Tämän jälkeen julkaisutahti kiihtyi ja vuosittain saattoi ilmestyä kaksi (tai joskus useampikin) uusi numero.

Satasivuiset lehdet sisälsivät sarjakuvaa, ja erilaisia tehtäviä, askarteluja, tarinoita ja muuta ajanvietettä pitkien kesälomien (3 kk!) ratoksi. Sarjakuvien hahmoina oli tuttuja ankkalinnalaisia, mutta myös useita muita hieman harvinaisempia vierailijoita. Myös sarjojen kuvittajat olivat laidasta laitaan (Carl Barks, Tony Strobl, Jack Bradbury, Phil DeLara, Al Taliaferro, Paul Murry, Pete Alvarado, Al Hubbard, Mike Arens, Dick Moores, Don Gunn, Kay Wright, Fred Abranz, Luis Destuet ja niin edespäin).

Mukana oli monta klassista ja mieleenpainuvaa sarjaa. Ehkä näitä lehtiä tuli luettua tavallista tarkemmin ja pidempään? Itselleni hiukan yllättäen ison muistijäljen on tehnyt yllättävä anarkisti ja oman tien kulkija: Iines Ankka. Vuoden 1963 satasivuisessa oli johtotarinana tuolloin muutenkin yleiset 'Iines Ankan päiväkirja' -sarjat. Tässä nimenomaisessa tarinassa ('Daringly Different') Iinestä rupeaa nyppimään naapurustonsa samanlaisuus. Iines ryhtyy irrottelemaan, ja hankkii kaikenlaista naapureista poikkeavaa tavaraa kotiinsa. Muut tietysti hetken kulutua innostuvat muutoksesta ja ryhtyvät myös itse muuttumaan, joten lopputuloksena tilanne on taas sama. Vaikka olenkin korkean kivitalon kasvatti, niin nyt uudella kunnan kaavan tiukasti määrittämällä omakotialueella aikuisena asuvana samaistun Iineksen ajatuksiin täydellisesti...

Sarjakuvia 10 - Tintin seikkailut

WSOY julkaisi vuonna 1961 kaksi Tintin seikkailut -nimikkeen alla olevaa kirjaa:

* Ottokarin valtikka (1939)
* Ihmeellinen tähti (1942)

Seuraavana vuonna (1962) ilmestyivät vielä toiset kaksi kirjaa nimeltään:

* "Sarviaisen" salaisuus (1943)
* Merirosvon aarre (1944)

Kirjat olivat hienosti langalla sidottuja, kovakantisia laitoksia. Kyse oli belgialaisen nimimerkki Hergén alias Georges Remin ensimmäisestä maihinnousuyrityksestä Suomessa. Ilmeisesti sarja ei kuitenkaan ottanut tuolloin tulta, vaan piti odottaa aina vuoteen 1970 saakka, jolloin Otava vuorostaan otti Tintin ohjelmistoonsa ja julkaisi kaksi kirjaa nimeltään:

* Seikkailu Punaisella merellä (1958)
* Lento 714 (1969)

Nyt kyse olikin pehmeäkantisista niteistä.

Nämä alunperin meillä julkaistut Tintit olivat kuitenkin jo täyttä tavaraa, vain vähäinen sarjakuvallinen sivistyksemme esti niiden menestyksen 60-luvun alussa. Ja se, että nämä olivat kirjakauppatavaraa, kun sarjiksia myytiin ennemminkin lehti- ja lippakioskeissa.

Suomentajat ovat vaihtuneet vuosien varrella. Näissä ensimmäisissä kirjoissa päähenkilöiden nimissäkin on eroja nykyään tuntemiimme. Tintti toki on Tintti, mutta kapteeni Haddock on näissä nimellä kapteeni Capu, Tintin koira Milou on Milla ja professori Teophilus Tuhatkauno esiintyy näissä nimellä Teofilus Kierto (itse asiassa hänet tavataan vain tämän kauden viimeisessä kirjassa). Etsivät esiintyvät nimillä Dupont ja Dupond. Koska kirjat oli ajateltu suunnata lapsille, oli myös kapteenin lempijuoma viski vaihdettu mystiseen 'malspiikkiin'. (Malspiikkihän on oikeasti työkalu, jonka avulla pujotaan vaijereita.)

Myös kirjat ovat saaneet uusissa suomennoksissa uudet nimet:

Ottokarin valtikka = Kuningas Ottokarin valtikka

Ihmeellinen tähti = Salaperäinen tähti

"Sarviaisen" salaisuus = Yksisarvisen salaisuus

Merirosvon aarre = Rakham Punaisen aarre

Nämä kirjat eivät itse asiassa olleet edes ensimmäisiä tutustuttamisyrityksiä Suomessa, vaan jo 50-luvulla Uudessa Kuvalehdessä ilmestyi Tim-nimellä tämän hahmon seikkailuja.