Käänösiskelmät, vol. 1

Kotimaista rallia, laulelmaa ja iskelmää on kyllä kirjoitettu ihan omin voiminkin vuosikymmeniä, mutta 1960-luvulla oli myös hyvin tavallista, että aikakauden kuumin hitti suomennettiin ja tehtiin kotimaassa uudelleen käännösbiisinä. Kyse oli varmaankin kielitaidosta ja muusta kotouttamisesta, kun näin toimittiin.

Nykyään kaikkien isompien hittien laulaminen suomeksi olisi jossakin määrin korni asia, mutta toki sitä pienemmässä mittakaavassa tehdään yhä. Omalla lailla tietenkin koko kulttuurikentän pirstoutuminen vaikuttaa tähän musiikin kokemiseen. Onko valtavirtaa enää perinteisessä mielessä edes olemassa?

Oman kasvuni ja ikääntymiseni myötä musiikillinen mielenkiintoni suuntautui uusille aluleille, mutta tietenkin myös sekä tarjonta että mahdollisuudet kuulla musiikkia olivat 1960-luvulla oleellisesti rajallisemmat kuin nykyään.

Musiikkia tuli satunnaisesti perheen yhdestä, yhteisestä radiosta ja televisiosta. Niissäkin puhe ja muu ohjelma leikkasi ohjelma-aikaa, eikä se musiikkikaan ollut usein kevyemmästä päästä. Tai nuoreen makuun.

Vuonna 1961 tajuntaani jysähti Lasse Liemolan ja lauluyhtye Four Catsin esitys 'Viimeinen mohikaani'.

" Lännen kuu, lännen kuu
Kultaa loi, kultaa loi
Lännen maa, lännen maa
Rauhaa soi, rauhaa soi
Tuli mies, tuli mies
Valkoinen, valkoinen
Rautatien, rautatien
Laittaen, laittaen."

(Kari Tuomisaari)

Se iski mukavasti länkkäriorientoituneeseen pohjoiseen intiaaniromantiikkaan. Emme olisi voineet olla sekä maantieteellisesti että kulttuurisesti juuri kauempana Amerikan fiktiivisestä historiasta, mutta niin vain se tuntui kotoiselta. Tv-sarjat ja muoviset intiaani- ja ratsusotilasfiguurit, nallipyssyt, intiaanipäähineet ja muut ruokkivat tätä genreä.

Hieman samaan saumaan osui vuonna 1966 Matti Heinivahon hitti, Saukin suomentama käännöskappale ”Lännen tie”. Se oli alun perin Frankie Lainen tunnussävel televisiosarjasta Lännen tie/Rawhide. Sarja kertoi karjankuljettajista, ja yhdessä sen osista näytteli myös nuori Clint Eastwood ennen isompaa kuuluisuttaan, jonka pohja luotiin Sergio Leonen italowesterneissä. "Nahkaruoskat soiiiii!"

Kauniskasvoinen ja hyvä-ääninen Kristiina Hautala levytti tukun singlejä, joista mm. kappale "En koskaan" (1966) oli Dusty Sprinfieldin alkuperin laulama "You don´t have to say you love me". Beatlesien kynäilemä "All you need is love" soi Kari Tuomisaaren suomennosnimellä "Rakkautta vain" (1967) radiossa useasti.

Vuonna 1968 Hautala edusti Suomea ehdalla kotimaisella tuotoksella Euroviisuissa "Kun kello käy" -kappaleella (Esko Linnavalli - Juha Vainio). Myös soundtrack-kappale "Kielletyt käskyt" (Lasse Mårtenson - Jukka Virtanen, 1968) nousi kotimaisena kappaleena usein soitettujen joukkoon.  Omaa LP:tä Kristina Hautala ei tehnyt, mutta hän oli noihin aikoihin mukana Lasse Mårtensonin kanssa yhteisellä levyllä.

The Beatles herätti hysteriaan vivahtavaa palvontaa missä liikkuikin, ja bändin alkuperäiset hitit tunnettiin toki meilläkin, vaikka englannin opiskelu koulussa ei vielä ollut tapana. Tokihan  niitä piti siksikin tehdä suomeksi. Kristiina Hautalan lisäksi astialla kävi muun muassa Jormas-yhtye solistinsa Pepe Willbergin kanssa. Omanlaisensa kotimaisen klassikon asemaan nousi bändin levytys vuodelta 1967, jolloin "Penny Lane" taipui suomeksi nimellä "Rööperiin". Hyvät sanat tähän rustasi Juha Vainio.

Jukka Kuoppamäki sai levytettäväkseen myös suosittuja käännöshittejä. Beatles-sammiosta Kuoppamäki esitti "Hey Jude" -kappaleen "Ei voi kuin valittaa" -nimellä (Seppo Rannikon käännösriimein, 1968). Kuoppamäki kävi läpi monenlaisia muodonmuutoksia Neloset ja Kukonpojat -yhtyeistä vuoden 1967 hippivaiheeseensa.

Kuoppamäki levytti muitakin käännösbiisejä mm. Rolling Stonesin "Ruby Tuesday" ("Punatukkainen", Kuoppamäen oma teksti, 1967) sekä Luxemburgin Euroviisun ”L'amour est bleu”  (”Rakkaus on sininen”, jälleen Kuoppamäen oma sanoitus).  "Kiskot vievät etelään"  –kappaleen (1969) jälkeen Kuoppamäki huomasi, että voi itsekin kirjoittaa hittinsä alusta loppuun.

Beatlesin sävelaarteista suomeksi jysähti myös vuonna 1966, kun mainio "Tyttö" sai päivänvalonsa. Biisi oli nuoren Kai Hyttisen läpimurto, ja se pohjautui hienoon "Girl"-biisiin. Näitä Tuula Valkaman sanoja tavailtiin Toivelauluja-vihkosta ahkeraan! Hyttinen teki muitakin käännöskappaleita, mm. Rolling Stonesin "Paint It Black" kääntyi Saukin sanoin muotoon "Mustaa" (1966).

Kotoinen beatlemania sai uuden sulan hattuunsa samana vuonna 1966, kun bändin "Yellow Submarine" -rallatus Ringolle kääntyi suomeksi muotoon "Keltainen jäänsärkijä". Käännöksen takana oli taiturimainen ja työllistetty Juha Vainio, ja kappaleen esittivät nosteessa olevat Simo Salminen ja Spede. Simolla levyura olikin melkomoinen juuri tuossa vaiheessa, mutta Spede moguloi sitten hieman laajemminkin viihdesektorilla.

Englantilainen musiikki oli täällä yhtä varteenotettavaa kuin amerikkalainenkin, jollei jopa tunnetumpaa. Komeaäänisistä voimalaulajista tunnettiin hyvin esimerkiksi Tom Jones, parinkin leffatunnarin esittäjä ja myöhemmin oman tv-shown isäntä. Meillä tämä sarja pärähti ruutuun vuonna 1970.
Tom Jonesin monista hiteistä hitein oli "Delilah", jota kuultiin sekä alkuperäisenä että nuoren tulokkaan, Tapani Kansan käännösiskelmänä (suomalaiset sanat Pertti Reponen). Tapsa sai tämän biisin laulettavakseen alle kaksikymppisenä vuonna 1968, ja silloin hän kirjoitti itsensä suomalaisen musiikin historiaan. Olkoonkin että kuva on sittemmin hieman hämärtynyt. "Delilah" nousi kotimaisilla listoilla ykköseksi.

Tapani Kansa teki muitakin käännösbiisejä, joista "Vi ska gå hand i hand" sai vuonna 1968 nimen "Käymme yhdessä ain" Pertti Reposen sanoin. Myös tämä kappale viihtyi listan piikkipaikalla.