Kurjenkaivonkenttä 5 A, Turku 2

Asunto-osakeyhtiö Kurkiaura valmistui Kurjenkaivonkenttä viiden varrelle vuonna 1957, jolloin nelihenkinen perheemme muutti sinne Stålarminkadulta. Talo oli Arava-talo, jonka perustajina olivat yliopisto, Silo ja Auran Kultasepät. Itse olin tuolloin vasta kaksivuotias, mutta koska asuimme siellä 1970-luvun alkupuolelle saakka, on tämä tietenkin sitä vankinta juuriseutuani.

Kuten tämä kaupungin matkailukartta vuodelta 1959 osoittaa, ei ympärillä vielä ollut monia muita kerrostaloja. Ennemminkin kyse oli varsin pitkälle vielä puutalokaupunginosasta. Muistan lapsuudestani hyvin tuoreiden klapien tuoksun, kun autokuormallinen niitä kipattiin naapuritalon jalkakäytävälle ja siitä sitten viskeltiin pikku luukusta alas halkokellariin. Monissa puutaloissa näkyi myös ikkunalasien välissä pumpulia tai avoin tulitikkurasia reunoissa kosteutta imemässä.

Ote artikkelista Harri Kalpa: Turku eilen ja tänään

Nämä oheiset kuvat on kaapattu kotielokuvastamme vuodelta 1957, jolloin taloon oli juuri muutettu sisään.

Kaivokadun suunnalta. Lapsia-varoituskyltti lienee parin korttelin päässä olevan Kerttulin kansakoulun takia tuossa. Yhtiöön kuului oma A-portaamme sekä oikealla näkyvä matalampi, kolmekerroksinen osa.

Nämä parvekkeet antoivat näkymän Kerttulinkallion suuntaan. Omamme on oikealla viidennessä kerroksessa. Pikkuikkuna talon sivussa on vaatehuone. Meillä siitä tehtiin 60-luvulla huone siskolleni. Mosseja ja muita itäautoja oli suhteellisesti ottaen kohtuullisen paljon. Tälle reunalle talonmies kasvatti myöhemmin tuuhean ja piikkisen pensasaidan, josta siitäkin silti puskettiin läpi.

Autoliikenne oli tuolloin vähäistä, eikä parkkipaikan saaminen siis ollut kovin työlästä. Pyöreälinjainen Renuu oli erään talomme asukkaan.

Kerttulin kansakoulun suunnalta katsottuna Kurkiaura jossakin määrin hallitsi maisemaa. Kuvakulma on Kaarinankadun  päästä koulun kohdalta. Sittemmin tähänkin väliin on rakennettu kerrostalo. Kaasulyhdyt olivat kaukaista historiaa, ja niinpä tässäkin kohtaa roikkui kadun yllä komea sähkölamppu valaisemassa katua yöaikaan.

Kodin ikkunasta Kaivokadun suuntaan näkymä oli varsin urbaani.

Autokadut olivat mukulakiveä, ja niin olivat tuolloin monet jalkakäytävätkin kotimme lähikortteleissa. Vaan ei meillä! Meidän Yellow Brick Road'imme oli siloitettu uudensileillä betonilaatoilla. Kelpasi siinä urheilijanuorukaisen pyöräillä. Upouuden Skodamme perä vilahtaa kuvan oikeassa reunassa.

Itse huristelin vielä siskon vanhalla kolmipyöräisellä, mutta Vuorisen perheellä oli komea Sitikka. He muokkasivat sukunimensä myöhemmin uuteen uskoon ja muuttivat Ouluun.

Talomme edessä oli Kurjenkaivonkenttä, ja siinä avara hiekkainen puisto. Täällä pelattiin nelimaalia ja pidettiin neppisautokisoja. Taustalla häämöttävä Sirkkalan kasarmi oli tuolloin vielä käytössä ja vartiosotilas seisoi portilla.

Pari vuotta vanhempi siskoni osasi jo ottaa itsekin hurjat vauhdit. Taustalla postin oranssinen auto huristaa juuri ohi tärkeissä toimissaan.

Nykymittapuulla mitaten puiston kalustus oli karu: vain tämä kaareutuva kiipeilyteline, keinut, keinulauta ja hiekkalaatikko. Talveksi tuotiin lisäksi vankka, puinen liukumäki, josta laskin monta makeaa liukua vanerisella pulkallani.

Meidän talon porukkaa eli ikätoverit Antti, Jyri ja Piia hiekkiksellä. Puistotäti kuului päivisin varusteisiin.

Kotimme ikkunasta näkyi Lääninsairaala eli nykyinen A-sairaala (nyttemmin homevaurioista U-sairaalaa ei ollut vielä rakennettukaan). Lääninsairaala on myös paikka, jossa itse olen syntynyt. Kunnon turkulaiset syntyivät Heidekenillä. Vasemmalla oli puolestaan Auran Kultaseppien pitkänomainen tuotantolaitos. Sen ikkunoista näkyi kurkkimalla kiinnostavien koneiden pyöriä ja ikkunoista tulvahti outoja tuoksuja.

Lääninsairaalan suuntaan ja ns. Pyöreään puistoon pääsi tätä hienoa käytävää pitkin. Aluetta kutsuttiin Kasarminmäeksi. Käytävän päässä oli toinen lähilippakioskimme. Talvisin oikealla puolella oleva mäki oli meidän laskettelurinteemme, josta tulin alas punaisella rattikelkallani, ja toisinaan teimme useammasta potkukelkasta pitkän junan laittamalla niitä tiukkaan peräjälkeen toisiinsa kiinni.

Kerttulinkadun ja Kaarinankadun kulmassa oli Turun Osuuskaupan liikehuoneisto. Liike oli näköjään myös veikkauksen asiamies. Lottoa ei ollut vielä tuotu Suomeen, mutta vakioveikkauksessa kokeiltiin jalkapallotietämystä. "Yksi risti kaksi, markat miljoonaksi." Veikkauksen ensimmäinen tv-mainos ilmestyi ruutuihin seuraavana vuonna 1958.

Kaupunkiliikenteen bussipysäkki Kerttulinkadulla.

Talon tytöt Anneli, Eeva ja Riitta matkalla kohti Kupittaan hienoa lintupuistoa ja seikkailuja.