Nuortenlehdet

Nuoriso taidettiin tunnustaa omaksi varteenotettavaksi ryhmäkseen 1950-luvulla sodasta toipuvan Suomen suurimmissa taajamissa. Ehkäpä käsitteelle syntyi katetta vasta tuolloin, koska ylipäänsä koulutus, elintaso ja vapaa-aika alkoi lisääntyä, ja aikuisten kahleet jälkikasvustaan kirvota. Nuoret saivat tilaa omalle vapaa-ajalle, ja vaurastumisen myötä myös biologinen nuoruus alkoi aikaistua ja pitää ääntä itsestään.

Syntyi erityinen nuorisokulttuuri oheistuotteineen. 1960-luvulla nuoriso alkoi näkyä leimallisesti omana ryhmänään niin musiikissa, politiikassa, muodissa kuin vaikkapa ikiomissa kulkuvälineissäänkin. Paitsi että syntyi nuorisokulttuuri, se myös alkoi pirstaloitua jossakin määrin pienempiin alagenreihin, mikä näkyi pukeutumisessassa ja kuului musiikissa, ja johti toisinaan jopa väkivaltaisiin yhteenottoihin ryhmien välillä. Ylipäätään kansa oli kuitenkin varsin homogeenista, ja yhteinen kansallinen muisti eli ja voi vielä hyvin.

Nuoret saivat myös omat äänenkannattajansa. Valtakunnan tasolla 1960-luvulla syntyi erityisiä nuortenlehtiä. Vuonna 1960 alkoi ilmestyä Scandia-Musiikki Oy -yhtiön siipien suojassa Antti Einiön kipparoima Iskelmä-lehti. Luonnollisista syistä johtuen artikkelien keskiössä olivat yhtiön omat artistit, mutta tarinaa iskettiin myös esimerkiksi tv:n tiimoilta Tohtori Kildrake -sarjasta. Julisteita Iskelmä ei harrastanut, mutta siinä oli sen sijaan koko sivun kuvia artisteista (esimerkiksi Lenne & The Lee Kings, The Blue Diamonds, The Kinks, Sonny & Cher ja Simo Salminen katsottiin tällaisen kunnianosoituksen arvoisiksi). Lehti myönsi ns. ylennysmerkki-palkinnon vuosittain suosituimmalle artistille. Voittajien joukossa olivat mm. Anki, Danny ja Brita Koivunen.

Iskelmä-lehti hiipui lopullisesti vuonna 1967, sillä se oli saanut jo vuonna 1961 varteenotettavan kilpailijan, Suosikin. Suosikki aloitti myös iskelmäpohjalta, mutta reivasi vähitellen kurssia kohti nuorisomusiikkia Isto Lysmän johdolla. Lehtiformaattiin tulivat mukaan keskiaukeaman julisteet. Vuonna 1968 Suosikki sai legendaarisimman päätoimittajansa eli tietenkin Jyrki Hämäläisen.

Vaikka lehti seurasi ajassa ylipäätään olevia ilmiöitä, niin pop-musiikki sai siitä leijonanosan. Populaarikulttuuri taisi sinänsä olla Hämäläisen sydäntä lähellä; sen verran lujaa lehdessä rummutettiin esimerkiksi Batman -tv-sarjaa, kuten myös The Monkees -yhtyettä ja siitä tehtyä tv-sarjaa. Tällä kiinnostuksen herättämisellä saatiin aikaan mukava kehä, jossa sarjaa katsomalla syntyi kiinnostus tietää enemmän, ja tätä kiinnostusta lehden jutut täyttivät. Itsekin sain Monkeesin fanikuvia lehdestä.

Danny oli myös lehden erityisessä suojeluksessa, ja hänen uraauurtavia Danny-show -turneitaan ja matkojaan lehti raportoi kiitettävästi (esimerkiksi Rion matka kuumana vuonna 1968).

Koska kysyntää nuortenlehdille näytti olevan, perustettiin vuonna 1966 markkinoille jälleen uusi, tällä kertaa Stump -niminen, ja sen keulassa oli Ilkka Sysimetsä. Myöhemmin Sysimetsä liukui toimittajan tontilta itse seurannan kohteeksi inkarnoituessaan laulaja Frederiksi. Stump pyrki tarjoamaan kohauttavaa materiaalia lukijoille kansikuvista lähtien. Vuosien varrella nähtiin kohuotsikoita ("Parittelen koiran kanssa! Onko se vaarallista?") ja alastomia naisia siinä kuin verisiä kuvia abortistakin (vuoden 1969 aborttinumero).

Perusshokeeraamisen lisäksi Stump teki jo tuolloin aitoa sosiaalipornoa käsittelemällä teiniraskauksia, poikakoteja ja vankiloita enemmän tahi vähemmän raflaavasti. Myös muoti oli musiikin ohella Stumpin asiantuntemuksen piirissä.

Stumpin alkuperäinen formaatti oli kooltaan varsin suuri (30 x 41 cm) ja sitä myytiinkin keskeltä viikattuna. Takakannessa oli juliste. Lehti julkaisi myös klassista Karvapäälistaa, jossa artistit laitettiin kuukausittain ojennukseen.

Kaikesta tästä kohisuttamisesta huolimatta Stumpin lento päättyi jo vuonna 1970.

Iskelmä-lehdessä oli toiminut avustajana muuan Markku Veijalainen, joka nousi uuden vuonna 1968 perustetun Intro-lehden päätoimittajaksi. Veijalainen toimi samalla myös lehden kustantajana tässä vaiheessa, joten hänen otteensa lehteen oli vahva. Oman mielenkiintonsa lehtien välille toi se, että Veijalainen oli tehnyt yhdessä Suosikin päätoimittaja Hämäläisen kanssa Ylelle katsottuja nuortenohjelmia kuten Ohimennen - nuorten nonstop -nimistä musiikkimakasiinia (1965-66).

Intro ilmestyi aluksi kaksi kertaa kuussa stumpintapaisena taitettuna tabloidina. Intro käytti hyväkseen nousevaa nuorisokulttuuria, mutta sen piti tietysti erottua kilpailijoistaan. Lehden tyyli ja linja jäi hieman epäselväksi lukuunottamatta sitä silmiinpistävää piirrettä, että siinä missä Suosikki nosti Dannya, otti Intro hänet arkkivihollisekseen. Toisaalta: kirjoitetaan mitä kirjoitetaan, pääasia että kirjoitetaan; tämähän on markkinoinnin perustotuuksia.

Kotimainen popmusiikki oli mukavasti Introssa esillä. Ajan isot nimet kuten Kristiina Hautala, Kirka, Katri Helena ja Irwin Goodman muun muassa saivat palstatilaa. Viimeksimainittuun oli tietysti omanlaisensa hämeenlinnalaiskytkös niin päätoimittaja Veijalaisella kuin lehden avustaja Vexi Salmellakin...

Kyllä Intro käsitteli muitakin aiheita. Esillä oli aikakauden ajoittain kiihkeäkin nuorisopolitiikka, siinä kuin muut aktuellit aiheet huumeista, koulubileistä ja underground-kulttuurista alkaen.

Intro ei kuitenkaan lopulta noussut kyllin isoksi hitiksi, vaan ajautui taloudellisesti ahtaalle. Seitsemänkymmenluvun alussa siirryttiin tabloidista peruslehtiformaattiin ja julkaisutiheydeksi tuli kerran kuussa ilmestyvä lehti. Kustantajanvaihdoksen myötä puututtiin myös sisältöön ja satsattiin kirjoittajiin (mm. kahdella jalalla kulkeva kevyen musiikin ensyklopedia Jake Nyman kirjoitti lehteen). Lehdellä menikin hetken hyvin. Erinäisten kauppojen jälkeen Intron nimi vaihdettiin Help!-nimeksi vuonna 1976 ja lopulta vielä yhden vaihdon jälkeen se sulautettiin Suosikkiin eli hävitettiin lehtikartalta.

Perinteisen printtimedian kuolemaa on ennustettu vuodesta toiseen, mutta Suosikin kohdalla tämä aikoinaan mahdottomalta tuntunut skenaario toteutui vuonna 2012. Suosikin aihepiireistä kiinnostuneet löysivät vastaukset nopeammin netin hakukoneilla tuhansien kotisivunikkarien  palstoilta kuin lehdestä.

Itse muistan erään Intron kannen (12/1971), jossa ison Dannyn kasvokuvan alla otsikko huusi: "Saako itsetyydytyksestä täpliä silmiin?" Dannyn silmistä en ollut niinkään huolissani ostaessani vaivihkaa kyseisen numeron Hämeenkadun Rautatiekirjakaupan toimipisteestä. Olisipa silloin ollut netin pohjattomat hakulaarit, niin rahat olisivat säästyneet...

Jyväskylän kesä 1969 ja tuore Intro kädessä