Maapallo-kerho ja muita pankkeja

Merkki vuodelta 1955

Perheemme oli Yhdyspankin asiakaita, joten luonnollista oli, että omakin tilini avattiin läheisen Hämeenkadun konttoriin. Omia tuloja minulla ei varsinaisesti ollut, mutta vanhempani ohjasivat lapsilisärahat suoraan minun tililleni. Pankkineiti kirjoitti käsin vihreäkantiseen pankkikirjaan sekä otot että panot, joten oli helppoa pysyä tarkasti ajantasalla tilitiedoista. Näitä toimenpiteitä varten piti tietysti aina mennä erikseen pankkiin.

60-luvulla kyse oli nimenomaan Pohjoismaiden Yhdyspankista (PYP), jolla nimellä kyseinen pankki toimi aina vuoteen 1975. Sittemmin se tunnettiin uudella nimellä Suomen Yhdyspankki (SYP), ja mukaan liitettiin Helsingin Osakepankki (HOP).

Vuonna 1995 SYP yhdistyi pankkikriisin myllerryksessä Kansallis-Osake-Pankin (KOP) kanssa, ja nimi vaihtui Merita Pankiksi. Vain paria vuotta myöhemmin pankki yhdistyi ruotsalaisen Nordbankenin kanssa, joka johti vielä kerran nimimuutokseen: vuonna 2001 otettiin käyttöön Nordea-nimi.

Vuonna 1953 Tove Jansson valjastettiin Yhdyspankin Maapallolipas-kampanjaan. 1940-luvulla tulleet pula-ajan pahviset säästölippaat vaihdettiin uusiin muovisiin maapallon muotoisiin lippaisiin. Edellytyksenä oli kuitenkin 500 markan talletus tilille. Lippaita oli vuosien varrella sinisiä, vihreitä ja punaisia. Vuonna 1969 tehtiin myös Kuulipas-versio.

Vanha versio ei ollut läpinäkyvä, ja maapalloa kiertävä nauhakin oli erillinen muovikiekko.

Itsellänikin oli 1960-luvulla sininen Maapallolipas. Pankilla oli myös oheistoimintaa: Maapallokerho, johon kuului lehti ja keräilykortteja. Sain kerran myös kutsun pankin konttoriin, ja olikin aika jännittävää mennä sinne konttorin sulkemisajan jälkeen. Meille tarjottiin mehua ja keksejä sekä näytettiin piirrettyjä elokuvia. "On hienoa olla Maapallokerhon jäsen...". Liekö meno ollut senverran jännittävää myös pankinjohtajalle (?), että toista kertaa kutsua ei kuulunut?

Maapallokerholaiset keräsivät siis keräilykortteja. Ne olivat avaruusaiheisia ja ne kerätiin erityiseen tarkoitusta varten painettuun kansioon. Kortteja oli kaiken kaikkiaan 15 erilaista.

1. Aurinkokunta
2. Aurinko
3. Kuu
4. Aineen olomuodot avaruudessa
5. Linnunrata
6. Betelgeuze
7. Eläinrata
8. Avaruusliikenteen periaatteet
9. Miten ihminen kestää avaruudessa
10. Matkustaminen aurinkokuntamme ulkopuolelle
11. Tekokuiden hyväksikäyttö
12. Avaruslentojen alkeita
13. Matka Kuuhun
14. Mars
15. Radioastronomia

Kansiossa puffattiin tuotetta mukavasti: "Avaruussarjan kortteja keräämällä sinusta tulee avaruuden tuntija ja voit selittää asioita sellaisille, jotka eivät avaruudesta vielä paljoakaan tiedä. Ellet itse ole varma asiasta, voit aina tarkistaa sen avaruuskorteista." Elettiin aikaa, jolloin avaruudenvalloitus otti vasta ensi askeleitaan, ja Kuussa käynti esimerkiksi oli kaukaista haaveilua.

Tytöille (?) vaihtoehtona oli vastaava sarja perhosista. Ainakin siskoni keräili niitä jonkin aikaa.

PYP mainosti myös televisiossa ja korvaan tarttui lauluteema: "Yhdyspankki on meidän pankki, meidän pankki on Yhdyspankki..."

Postisäästöpankilla oli oma, vuonna 1958 perustettu Kultapossukerho, joka saattoi olla jonkinlainen malli tai innoittaja Maapallokerholle. Postisäästöpankin nimi lyhennettiin vuonna 1970 Postipankiksi ja sen jälkeen evoluutio on kulkenut Leoniasta Sampo Pankiksi ja siitä vielä Danske Bankiksi.

Kansallis-Osake-Pankki oli jonkinlainen PYPin kilpailija ainakin asiakkaan silmissä. KOPilla oli 50-luvun lopulla puinen, aarrearkun muotoinen säästölipas, ja vuonna 1962 käyttöön tuli MK-tuotteen valmistama muovilipas, jonka arkun päällä istui itse Roope Ankka. Näitä oli kahta versiota: sini- ja punatakkiset. Suomen lisäksi näitä lippaita vietiin myös muihin Euroopan maihin.


Vanhalla turkulaisella on tietenkin hieman traumaattinen muistikuva KOPista. Tunteen syynä on vuonna 1964 turkulaisille city-ihmisille rakennettu KOP-Kolmio eli liikekeskus keskeisellä paikalla Kauppatorin naapurissa. Rakennuksen suunnittelijalla, Viljo Revellillä, on plakkarissaan myös Helsingin rumimman rakennuksen maine (Makkaratalo), eikä tämä turkulainen unelma jää siitä juurikaan jälkeen. Etenkään kun alta purettiin paljon persoonallisempaa, vanhaa kaupunkiarkkitehtuuria.

Urbaaniin kaupunkikulttuuriin kuuluu tietysti myös kyky uudistua ja ylipäänsä arkkitehtuurin monimuotoisuus sekä toimivuus ja jopa kokeellisuus. Mutta kyllä siihen kuuluu toisaalta myös kaupunkikuvan suojeleminen ja kontekstin huomioonottaminen. Turun tauti on yleiseen puheeseen vakiintunut termi, joka ei aitoa turkulaista toki hätkäytä suuntaan jos ei toiseenkaan. Se ei ole kuitenkaan täysin vailla katetta, mistä oivana dokumenttina onkin Jouko Aaltosen hieno dokkari 'Taistelu Turusta' (2011). Unohtaa ei tietysti sovi, että Turun tauti runtelee kaupunkeja halki Suomenmaan.

(Joukokin vietti lapsuutensa Kurjenkaivonkenttä vitosessa.)