Kaupungin pitää tietenkin tuoksua pölyltä ja pakokaasulta, mutta 1950- ja 60-luvun Turku tuoksui toki muultakin. (Joskin Kurjenkaivonkentän ja Kaarinankadun mukulakivikadut kyllä pölysivät aidosti ja Ifat ja Wartburgit tuprauttelivat meheviä tuoksuja ilmoille.)
Kurjenkaivonkentältä Kupittaan asemalle käveltäessä osui matkan varrelle saha. Sahatun puun, purun ja halkojen tuoksu on omanlaisensa. Itse Kupittaan asemalla puolestaan tunsi todella voimakkaana aitojen puisten ratapölkkyjen suoja-aineena käytetyn kreosoottiöljyn tuoksun. Junia kulki harvakseltaan, joten radan varrella ja radalla hypeltiin vailla huolta liikenteestä tahi mainitun aineen vaaroista.
Talomme kivijalassa, sen matalammassa päädyssä Kaivokadun puolella sijaitsi Kurjenherkku-kauppa. Siellä kutakin asiakasta palveltiin vuorollaan ja moni tiskiltä tehty ostos käärittiin valkeaan paperikääreeseen. Se kauppa oli tositärkeä ja siellä vallitsi melko erittelemätön tuoksujen sekamelska. Lähellä kotiani sijaitsi erikoiskauppoja; markettejahan ei tuolloin ollut muutoinkaan.
Fisher & Berger-lihakauppa tuoksui raa'alta lihalta. (Muistikuva sen näyteikkunaan liittyen on ylhäältä virtaava vesi? Muistikuva voi olla täydellisen väärä, koska esim. äitini ei asiaa muista. Jos se olisi totta, voisiko asia liittyä viilentämiseen?)
 |
| Jokisen lihakauppa Hämeenkadulla |
Turun keskustassa, tois puol jokke, oli useita autoliikkeitä, joihin mentiin kadulta ajoluiskaa pitkin maan alle. Näissä liikkeissä tuoksui uutuudenkarhea auto, renkaat, kiillotusvaha ja öljy unohtumattomasti. Sieltä mukaanotetut painotuotteet, kuvastot, oli painettu kiiltävälle paperille, jonka painomuste oli myös varsin voimakkaan tuoksuista.
Toki sitten oli myös leipomo-konditorioita, joissa sai mahan kurnimaan pelkästään ilmaa nuuhkimalla. Ei ihme, että sama vastaleivotun leivän tuoksun idea on tuotu nykymarketteihin houkuttelemaan asiakkaita heräteostoihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti