Tv-lähetykset alkoivat Suomessa toukokuisella teekkarien koelähetyksellä 1955. 1956 aloitti TES-TV säännölliset lähetyksensä kahdesti viikossa ja lopulta Yleisradio tuli kisaan mukaan Suomen Televisio (STV) -kanavallaan lähettäen ohjelmaa säännöllisesti viitenä päivänä viikossa. TES-TV:n nimi vaihtui Tesvisioiksi ja ohjelmaa alettiin lähettää kaikkina viikonpäivinä syksyllä 1960. Lopulta talousvaikeuksien kanssa kamppaileva Tesvisio myytiin Ylelle vuonna 1964.
Kesällä 1960 tv-lupia oli jo 130 000, mutta meidän perheemme ei kuulunut vielä silloin näiden onnellisten joukkoon. Ensimmäisinä uuden vempaimen hankki talonmiehen perhe. Neljännessä kerroksessa asuneet perhetutut Arkot hankkivat television myös ennen meitä ja siellä mekin kävimme ihmettä ja sen hienoja ohjelmia katsomassa. Äitini höynäytti minulta luvan lähteä työelämään lupaamalla ostaa ensimmäisellä palkallaan meille televisiovastaaottimen. Tai ehkä se oli sen arvoista? Joka tapauksessa hän meni töihin joulukuussa 1960 ja televisio tuli meille tammikuussa 1961. Ei siihen sentään yhden kuun palkka riittänyt?
Varhaisimpien ohjelmamuistojen joukkoon kuului -tietysti- runsaasti aikuisten katsomia ohjelmia: laulupotpureja tahi Trio Lehtelää. Olihan itse laite ja se, että sieltä tuli ylipäätään minkäänlaista ohjelmaa, aikamoinen ihme. Pelkkä 'lumisadekin' tuntui varsin viihdyttävältä. Isoja tähtiä olivat monet laulajat: Brita ja Eikka (Brita Koivunen ja Eino Virtanen), Four Cats-yhtye, Kipparikvartetti ja Laila Kinnunen. Hupailupuolella suosikkeihin kuuluivat tietysti Repe Helismaa ja Eemeli. Vakavampia julkkiksia (jota sanaa tuolloin ei tietenkään käytetty!) olivat esim. Uutistenlukija Kauko Saarentaus ja meteorologi Paavo Salmensuu piippuineen.
Ensimmäinen televisiomme oli kolho puukuorinen laite, jossa edessä oli iso katkaisija, mistä virta laitettiin pääle ja mistä se sitten lopuksi katkaistiin. Aparaatin kyljessä oli pyöreä kanavanvalitsin, josta valittiin joko kanava 7 (ykköskanava) tai 9 (kakkoskanava). Molemmat kanavat lähettivät välillä myös Mainos-TV:n pöllötunnuksella erotettuja ohjelmablokkeja. Pöllö lensi hienosti puun oksalle ja iski silmäänsä. Mainos-TV:n ohjelmien loputtua pöllö lensi oksalta jälleen pois. Tämäkin oli mukava ja mieleenpainuva ohjelma pienen katsojan makuun. Myös monet mainokset tuntuivat tosi hyviltä ja osasin rallatella ulkomuistista esim. 'Hyvää kannattaa kysyä, HooKooKoon merkissä pysyä'. Mystisyydessään kiehtova oli myös mainos, jossa myyjä kuiskasi jotakin salaperäistä asiakkaan korvaan ja jonka iskulause olikin:'Mitä kauppias kuiskasi?' Valitettavasti en tiedä vastausta ja olen tätä mainosta kaivannut, kun välillä on vanhoja mainoksia pyöritetty koosteina.
Varsinaisista oikeista ohjelmista, ts. ohjelmista, joita oikein odotin, tärkeitä tässä vaiheessa olivat esim. Niksulan TV (mikä sittemmin lienee antanut aivan toiseen käyttöön termin 'joutua Niksulaan'). Tässä ohjelmassa seikkaili melkoisen pökkelö, mutta lapsen silmin mukava marionetti Niksu-nukke sekä Matti Raninin äänellä jutteleva Kasper-käsinukke. Myös noita Eulaalia Kenkkunen kuului castingiin.
Toinen kotimainen huippuohjelma oli itsestään selvästi Sirkus Papukaija. Yksi jakso ohjelmaa purkitettiin myöhemmin Turun Konserttisalissakin, minne ainakin meitä kansakoululaisia (itse olin silloin neljäsluokkalainen) oli kuljetettu yleisöksi. Sirkustirehtööri Orvo Kontio, Onni-Klovni (itse asiassa muusikko Onni Gideon) isoissa housuissaan ja sitten vielä taikoja tekevä fakiiri Kronblom iskulauseineen 'Suolaa, suolaa, enemmän suolaa' (suola oli Kronblomin taika-aine). Ohjelmassa oli temppuja, laulua ja huumoria; mahtava paketti!
Kotimaisista lapsille suunnatuista esiintyjistä maininnan ansaitsee vielä ainakin Kylli-täti. Kuvaamataidonopettaja ja taiteilija Kylli Koski, jonka sivellin loihti upeita luonnostelmia satujen kuvituksina. Toki Kylli-tädin puhetapa on myös parodiointinsa ansainnut.
60-luvun alun muista kotimaisista ohjelmista mieleen ovat jääneet vielä esim. Jaakko Jahnukaisen luotsaama Levyraati sekä Risto Vanarin Piilokamera. Monia visoja myös harrastettiin: Kirsti Rautiasen Tupla tai Kuitti oli kaikille avoin ja sitten oli erilaisia Naapurivisoja, joissa viisaat miehet, eritoten Esko 'Kyllä' Kivikoski tahi Viron vastine Hardi Tiitus mittelivät tietojaan omissa joukkueissaan. Näitä kamppailuja jännitettiin viikkotolkulla.
Kotimaisista sarjanäytelmistä ykkönen oli vuonna 1963 taipaleensa aloittanut Me Tammelat; keskiluokkainen perhekuvaus Lauttasaaresta. Perheenisää näytteli jämäkästi Heimo Lepistö ja äitiä (myös Hanskia käsikirjoittanut) Liisa Nevalainen. Meitä turkulaisia toki kiinnosti kovasti Senni Niemisen ja Hemmo Airamon rupattelusarja Hilma ja Akseli! Airamon kuoltua Senni Nieminen jatkoi sarjaa vielä yksinään 'Hilma'-nimellä. Verkkaisuudessaan tämä murteessaan mainio ohjelma saattaa päihittää myöhempien aikojen suosikin, tamperelaisen 'Heikin ja Kaijan'.
Ulkomaisista ohjelmista suosikit toki vaihtelivat sesonkien tai hiukan ikäkaudenkin mukaan, mutta vuosikymmenen alkupään ykkösiä olivat esim. Rin Tin Tin-ohjelma, jossa Rinty-koira seikkaili nuoren Rustyn, luutnantti Rip Mastersin sekä kersantti O'Haran kanssa jännittävissä tarinoissa. Harmi kyllä, äitini muistelee ohjelmalla olleen ikärajana 8 vuotta ja hän piti siitä kiinni! (Onneksi tätäkin sarjaa saa nyt DVD-paketteina, joten näkemättömiä jaksoja saattaa kuroa nyt kiinni...) Myös uransa alussa olleen Roger Mooren tähdittämä Ivanhoe kuului pakollisiin katsottaviin kansakouluikäisenä. Koulusta oli niinä iltapäivinä todella kiire kotiin, kun mainittu ohjelma oli tulossa. Robin Hoodista pyöri siitäkin tv-sarja noihin aikoihin.
Varhaisen lapsuuden katsottuihin ohjelmiin kuului myös erilaisia satunnisia piirospätkiksiä sekä toki pidempikestoinen tv-sarja Kiviset ja Soraset. Tarinan mukaan opin lukutaidon tämän ohjelman parissa, kun vanhempani eivät jaksaneet enää lukea ohjelman pitkiä käännöstekstejä.
Kaikki ohjelmat näin tässä vaiheessa luonnollisesti mustavalkoisina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti