Jarkko Laine

Vaikka runous on aina ollut ja tulee aina olemaan omanlaisessa marginaalissaan, niin Turun runoskene elää ja voi kaikitenkin hyvin tällä haavaa. Jotakin siitä pääsee läpi valtakunnanmediatorviakin myöten, mikäli sellainen ylipäätään on kaunosielulle lainkaan oleellista.

Jos sitten mennään ajassa hieman taaksepäin, on hiukan hiljaisempaa. Veikko Antero Koskenniemi herättää sekä tosia että luultuja mielikuvia ja intohimoja yhä (voi melkein kuulla jonkun sylkäisevän nimen perään); aina voi kysyä kumpi on oleellisempi: mies vai hänen tuotantonsa? Vai voiko niitä erottaa toisistaan? Ja voiko olla turkulainen ylipäätään, jos on syntynyt muualla? (Ja jos näin on, voidaanko siltikin päästää Mäen Rexa seulasta läpi? Ja ainakin jollakin tasolla Monroen Mikke ja Röyhkän Kake ja...?)

1960-luvulla Turusta tärähti. Aikakauden undergroundäänitorvina toimivat muun muassa Markku Into, Jarkko Laine, M.A. Numminen ja Rauli Ojanen med flera. Nuoret miehet ehkä ennemminkin hassuttelivat ja nuorukaisten tapaan yrittivät hätkähdyttää kuin olivat otsa rypyssä kapinaa tekemässä.

Jarkko Laine oli saanut Tuomas Anhavan myötävaikutuksella julki Parnasson lyriikkakilpailun seurauksena ensimmäisen kokoelmansa Muovinen Buddha vuonna 1967, ja jo tässä kirjassa oli lukuisia Turku-viittauksia, joten Jarkko Lainetta voi huoleti pitää kotiseutukirjailijana. Asuihan hän ikänsä Kupittaankadun tuntumissa, vaikka työ veikin myöhemmin Helsinkiin.

Samana vuonna 1967 yllämainittu sekalainen seurakunta yhytti toisensa ja painui maanalaiseen toimintaan. Yksi seuraus tästä kompuksesta oli performanssiryhmä Suomen talvisota 1939-40 -yhtye, jonka nimikkobiisin Talvisota-Rock teksti muun muassa oli Jarkko Laineen käsialaa (kreditoitu hänen alter egolleen, Lauri Kentälle, joka puolestaan oli tietenkin viittaus sarjisten Teräsmiehen puoleen = Clark Kent). Levyllä oli myös Laineen tekstittämät Kekkonen-Rock, Kasvoton kuolema ja Poroporvarin kohtalo.

Kollektiivi esiintyi pseudonyymeillä, esimerkiksi M.A. Numminen (Oriveden kenkätehdas, E. Väline, Ruotsin Kuningas ja La Kamarado), Rauli Somerjoki (G.A. Johanssonin Perikunta ja V. Esine), Rauli "Pole" Ojanen (Erik af Venusberg), Markku Into (Taannehtiva Seuralainen) tai Tarmo Manni (Kosminen Nauraja). Levyllä oli mukana liuta kovan luokan muusikkoja: Antero Jakoila, Ronnie Österberg, Paroni Paakkunainen, Kikke Bergholm, Matti Bergström ja Matti Oiling.

Turkulainen taiteilija Harro Koskinen teki levyn grafiikat. Koskinen tuli valtakunnantutuksi vuonna 1969 Sikamessias-teksellaan, josta hän sai jumalanpilkkatuomion.

Vuonna 1968 Jarkko Laineelta ilmestyi romaani Haamumaili, ja seuraavana vuonna pääsin itsekin Laine-ilmiöön mukaan, kun kirjalija julkaisi Niin kulki Kolumbus -romaaninsa.

Kirjan avauslause vei heti mukanaan, ja se olikin sitten menoa!

"Sateen lotinaa koko aamupäivä. Raitiovaunu kääntyi kulman takaa pidellen kiinni sähköjohdosta."

(Jarkko Laine: Niin kulki Kolumbus, 1969)

Kirja piti lukea heti kannesta kanteen ja kerrata vielä parhaimpia paikkoja. Miten kukaan voi kirjoittaa näin! Voiko näin kirjoittaa! Minäkin haluan ryhtyä kirjailijaksi! Kirja oli kerta kaikkiaan imponoiva, ja se avasi täysin uudenlaisen näkökulman kirjallisuuteen ja katsantokantaan ylimalkaan.

Laine oli tavoittanut oikeanlaisen sykkeen ja aallonpituuden juuri oikeaan aikaan. Hän oli ilmiössä kiinni. Tietenkin kirja nyttemmin osoittautuu aikakautensa lapseksi eikä ole kuin alaviite koko kotimaisen kirjallisuuden kaanonissa, mutta se ei olekaan se juttu. Jarkko Laine oli hereillä ja herkkänä. Osui ja upposi silloin kun piti.

Niin kulki Kolmubus -kirjasta alkoi oma Jarkko Laine -kirjastoni kasvaa. Seuraavana vuonna ilmestyi runokokoelma Tulen ja jään sirkus, 1971 Niin se käy, 1973 Nauta lentää... 1970 puolestaan romaani Kuin ruumissaatto ja seuraavana vuonna taas täysosuma nuoreen mieleen: Vampyyri eli miten Wilhelm Kojac kuoli kovat kaulassa. Maassa, jossa todellista vampyyriperinnettä ei ollut kirjallisuudessa lainkaan, oli vain kuulopuheita, ja elokuvalautakuntakin oli sensuroinut vuosikymmenet aihepiirin elokuvat pois silmistämme, oli tämä kielletty hedelmä valtava houkutus ja täyttymys.

Jarkko Laine oli kiihkeä urbaanin cocacolaelämänmuodon beatnikräyhääjä ja herkkäsieluinen  romantikko. Hän sirotteli teksteihinsä tukuttain Turku-vinjettejä ja sytytti ainakin minussa nurkkapatriotismin ylvään liekin. Laineen teoksien myötä tiesin viitekehykseni ja kulttuurisen kotini. Kaupunginisät eivät koskaan kyenneet moiseen. (He kykenivät vain tekemään typerää typerämmän päätöksen ajaa Turun raitiotieverkosto alas. Miten luontevasti keltaiset vaunut kolisivat Laineen teksteissä!) Oma henkinen kotini asui Laineen varhaisissa teksteissä. Nuoruus ja hulluus.

"Sillalla Topi pysähtyi ja katsoi alas mustaan veteen. Vaijeriin kiinnitetty ryhmittymismerkki heilui hänen yläpuolellaan kuin pimeyden kaulaan ripustettu amuletti. Ja talot, viipaloidut kivimunat asfalttitarjottimella."

(Jarkko Laine: Kuin ruumissaatto, 1970)

"Vanha rapistunut moottorivene kellui joessa vinoon paaluun köytettynä. Panimon seinästä lohkesi tiiliä ja lautta puski likaisessa vedessä toiselle puolelle jokea."

(Jarkko Laine: Niin kulki Kolumbus, 1969)

"50-luku, siihen monet palaavat,
            minä istuin kesällä silloin ulkorapuilla,
                               kuuntelin kun Elvis lauloi
                     ikkunalaudalla
pihan toisessa päässä.
Samana kesänä ajoi Hrustsev mustalla autolla
talomme ohi. Minä katselin häntä."

(Jarkko Laine: Nauta lentää, 1973)

"Wikuloffin tavaratalo on keskellä kaupunkia, teräksellä ja betonilla syövytetty iso lasikuutio. Sen katolla juoksevat valouutiset ja samaa kelmeänväriseksi hyytynyttä valoihraa on roiskunut koko julkisivu täyteen."

(Jarkko Laine: Vampyyri eli miten Wilhelm Kojac kuoli kovat kaulassa, 1971)

 Näistä kirjoista imin turkulaisen maailmankuvani ja kulttuurikäsityksen, jossa korkeakulttuuri rokkasi sulassa sovussa populaarikulttuurin kanssa.

"Vaimo pinoaa kaikki tyynyt selkänsä taakse,
lukee Teräsmiestä
                            ja Hämmästyttävää Hämähäkkiä
eikä ole huomaavinaan kun tulen huoneeseen.
Minä saan yllättää hänet."

(Jarkko Laine: Nauta lentää, 1973)

Ja yhä uudelleen ja uudelleen Laine tunnelmoi kylmän sinisestä ydinmehusta olohuoneen nurkassa, siitä salaperäisestä taikalaatikosta, joka vangitsee ihmismielen.

"Sinisen tulen loimussa kyyhötämme,
ympärillämme kiviset seinät,
menneet ja tulevat meitä ahdistavat."

(Jarkko Laine: Nauta lentää, 1973)

Vuosien saatossa Jarkko Laineen kirjailijan kuva täydentyi ja osoittautui lähes kaiken kattavaksi: runoja, romaaneja, novelleja, näytelmiä, kuunnelmia, laulutekstejä, suomennoksia ja sitaattikokoelmia. Laineesta tuli totisesti täysverinen kirjailija ja kulttuurivaikuttaja Suomen kokoisessa maassa. Nuoruuden kapitalismin kaikkivaltaa kritisoineet runot eivät estäneet häntä ryhtymästä kokoomuksen ehdokkaaksi eduskuntavaaleissa. Häntä nähtiin television Juupas eepos -visailukapteenina ja mitä vielä.

Niin, samaan aikaan tietenkin kiisteltykin ura kirjailijaliitossa ja Parnassossa. Mutta se onkin toinen tarina.