Merit - Taikaa ja kemiaa

Lapsuuteni reviiriin kuului kaksi leluliikettä: toinen oli parin korttelin päässä Hämeenkadulla sijainnut Elise ja toinen keskikaupungilla Linnankadulla (edelleen oleva) Casagrande. Elise oli hovihankkijani Corgi Toys -autoissa ja Casagranden mustavalkoisella ruutulattialla kävin unelmoimassa täydennysosista Märklin-pienoisrautatiesarjaani. Casagranden jouluikkuna oli eräässä vaiheessa tunnettu juuri Märklin-teemastaan.

Muutaman kerran vuodessa sukuloitiin isovanhempien luona Helsingissä ja oli melkoista juhlaa päästä upeaan Stockmannin tavarataloon ylipäänsä ja tietysti erityisesti sen leluosastolle (kala-allasta unohtamatta). Stockmannin jouluikkuna oli myös ihmemaa vailla vertaa. Turkuunkin rakentui rautakauppa pohjalta Wiklundin tavaratalo, joka yritteli seurata tätä jouluikkunaideaa, mutta oleellisesti vaatimattomammin resurssein.

Leluja ei toki lapsuudessani saatu alvariinsa. Lähinnä niitä tuli jouluisin ja syntymäpäivinä, ja koska itselläni mainitut juhlapäivät sattuvat yhden joulukuisen viikon sisälle, oli seurauksena pitkä, kuiva kausi muun vuoden osalta. Ehkä lelujen arvostus ja ikimuistoisuus toisaalta korostuu juuri tällä tavalla. Leluja ostivat yleensä vanhemmat ja  kummit. Itse aloin sijoittaa viikkorahoja myöhemmässä vaiheessa mm. Corgi Toys -autoihin.

Voiko olla upeampaa kantta?

Isä kävi pari kertaa työn puolesta Ruotsissa, ja yhdeltä matkaltaan hän toi minulle tuliaiseksi mahtavan taikalaatikon. Kyse oli Merit-merkkisestä Magic-laatikosta. Taikatemput olivat minua kiehtoneet jo muutenkin. Itselläni oli Julius Sundmanin Suuri Taikurikirja (1959), josta olin opetellut tukun pikkutemppuja. Myös Ilmari Jäämaan klassikossa, Ajanvietteen ihmekirjassa (1935) oli pieni taikaosasto. Hieman myöhemmin sain Solmu Mäkelän alan perusteoksen (Suuri Taikakirja, 1968) ja löysinpä isoisän pohjattomista kirjahyllyistä pienen sota-ajan vihkosen: Korsutaikurin (1942).

Temppu ja miten se tehdään.

Nyt ei ole konsti eikä mikään klikata itsensä nettiin ja etsiä temppuja tai mennä YouTubeen, jos tahtoo  hämmästyä, mutta 1960-luvulla tarjonta toki oli kapeampaa. Televisiosta näki silloin tällöin taikuutta. Fakiiri Kronblom teki hömelöitä temppujaan Sirkus Papukaijassa ja joitakin oikeitakin  numeroita näytettiin. Solmu Mäkelä tuli livekeikalle kerran oppikouluuni, Aurajoen Yhteiskouluun ja kesäisin isä vei meidät Linnanmäelle, jossa vakiokierrokseen kuului Peacockin varieteeohjelma, joka sekin sisälsi toisinaan taikuutta.

Tämä Merit'in komea laatikko oli ensimmäinen ihkaoikea ostotemppusettini. Siinä oli paljon klassista materiaalia, ja työ vaikutti huolelliselta ja ammattitaitoiselta. Nykyään jokainen halpahallikin myy vastaavia kopiotuotteita lapsille. Laatikossa oli mm. Kolikko villalankakerään -temppu, Ajatuksenluku-temppu, Kupit ja pallo -temppu, Naru pallon läpi -temppu, Kolikon kadottamis -temppu, Ajatellun numeron arvaamis -temppu, Häviävä muste -temppu, erikoispelikortteja sekä suosikkini Katoava pallo -temppu. Ja aika monta muutakin.

Huono puoli laatikossa oli se, että ohjeet olivat englanniksi, mikä pitkän saksan lukijalle oli hidaste. Mukana oli lisäksi ostomaan ruotsinkieliset ohjeet... Onneksi muutamat harvat kuvat hieman selvittivät toimintaperiaatteita ja sanakirjalla sekä mielikuvituksella loput.

Merit-tuotemerkki oli itse asiassa osa isompaa firmaa. J & L Randall oli voimansa tunnossa 1950- ja 60-luvuilla, jolloin se teki yleisleluja Merit-nimellä ja teknisiä leluja (kuten höyrykoneet) SEL-nimellä. Vuonna 1978 yhtiö ostettiin Letraset-firmaan, ja vanhat tuotemerkit katosivat kartalta. Lelukeräilijät ovat sittemmin havahtuneet keräämään myös näitä vintagetuotteita.

Näin jälkikäteen katsottuna Merit'illä näkyy olleen tuotteita laidasta laitaan; kataloogi on niin iso ja kattava, että hiukan harmittaa, ettei ole lapsi enää.

Monta vanhaa tuttuakin sieltä toisaalta löytyy, ehkäpä niitä teki sitten useampikin valmistaja?

Oman laatikkoni kansi on vielä kohtuullisessa kunnossa.

Omalle kohdalleni osui kuitenkin vielä toinenkin Merit-kokemus. Se oli vuonna 1968, kun sain hienon ja halutun Chemistry/Pikku-Kemisti -paketin. Näitä taidettiin myydä Suomessakin, koska jollakin kaverillani on aivan sama setti.

Pikku-Kemistin laatikko oli samaa kokoluokkaa kuin taikurinlaatikkonikin, ja sen kattaus oli... kattava. Paketista löytyi tyhjiä koeputkia, koeputkiteline, spriilamppu, annostelukauha, pulloharja, korkkeja, testipapereita, suppilo, putkenpidin, kapillaariputkia ja ennen kaikkea: lukemattomia mystisiä putkia täynnä jännittäviä aineita. Niiden nimet olivat vieraalla kielellä, mutta ohjeista selvisi jauheille ainakin joitakin käyttötarkoituksia.

Paketti oli oikein kiehtova ja jännittävä, mutta totta puhuakseni, ei sitten käytössä ihan niin jännittävä. Kemia ei koskaan ole kuulunut lempiaineisiini, eikä tämäkään sytyttänyt palavaa intoa, vaikka muutamia kokeita yritinkin tehdä ja ainakin spriilamppuun sain liekin. Melkein kävi niin, että paketti itsessään oli suurempi itseisarvo kuin se, mitä sillä saattoi tehdä.

Kansiteksti joka tapauksessa lupasi 131 turvatestattua koetta. Osa taisi jäädä tekemättä?

Synttärit 1968. Tässä vaiheessa tutkailen laatikkoa vielä kiinnostuneena ja innostuneenakin! Huomaa seinällä Aku Ankan kuori ja kaksi Robin-pehmohahmoa.