tiistai 11. elokuuta 2009

Halli


Pikkupojankin taivas oli tietysti pääseminen käymään Turun kauppahalliin. Monet tuotteet ostettiin kotimme lähikaupoista, mutta toisinaan reissut suuntautuivat tois puol jokke. Matka taitettiin usein kävellen, mutta toisinaan noustiin Hämeenkadulta kakkosen raitsikkaan tai Uudenmaankadulta kolmoseen ja ajettiin torin suuntaan.
Jo hallin ovelta tulvahti sieraimiin outo ja kiihottava tuoksujen sekamelska. Hallin jyhkeä ulko-ovi ja heiluvat väliovet antoivat ihanan odotuksen tunteen.

Usein hallimatka tehtiin äidin ja isosiskon kanssa. Tarjolla oli paikanpäällä jauhettavaa kahvia, lihatuotteita, rusinamakkaraa, makeisia, hedelmiä, halvaa ja monenlaisia leivonnaisia, joista mieleen on jäänyt mm. norjalaiset munkit. Paikka oli jo silloin fantastinen ja päinvastoin kuin usein muutoin paluuyritykset lapsuuteen, niin tämä paikka tuntuu yhtä ihanalta edelleen!
Kotiin tultiin toisinaan torilta siniharmaalla bussilla Kerttulinmäen päälle.

Ei kommentteja: