Toisella luokalla oli meidän vuoromme esiintyä koulun joulujuhlassa. Juhla oli vanhassa jumppasalissa ja opettajamme Irja oli valmistuttanut esityksen, missä kukin oppilas pääsi loistamaan näytämöllä; saamaan sen Andy Warholin myöhemmin lanseeraaman viisitoista minuuttisensa.
Minun piti kaverini Karin kanssa varustautua punaisella tonttuhatulla ja saimme repliikiksemme:
"Meit' on kaksi veitikkaa.
Keitä oomme? Arvatkaa!"
Koska opimme tuota pikaa koko värssyn ulkoa ja saimme sen luistamaan lähes täydellisenä duona, uskalsi Irja kaksinkertaistaa roolimme. Saimme opetellaksemme jatkon:
"Lakkimme sen teille näyttää,
vain me saamme tätä käyttää."
Esitys oli epäilemättä menestys. (Ainakin sikäli, että reilut neljäkymmentä vuotta myöhemmin osaan yhä sanasta sanaan roolin ulkoa. Tai niin, jos muistan väärin, sitä ei voi kukaan muu todistaa. Paitsi ehkä Kari?)
Pääsin kapuamaan näyttämölle seuraavan kerran vasta neljännellä luokalla. (Mitään muistikuvaa ei ole siitä, oliko luokallamme tässä välissä muitakin esityksiä. Sen sijaan muistan kyllä, että meillä oli toisinaan näytelmätunteja ja olin aika innokas osallistumaan näihin itse keksittyihin esityksiin.)
Neljännellä opettajamme Ulla valmistutti meillä joulujuhlaan tonttu- (!) ja keijuesityksen. Musiikkina ja esityksen sitojana käytettiin 'Sinivuorten yö'- laulua, jonka tahdissa (tyttö)keijut liitelivät näyttämöllä ja (poika)tontut valmistivat lahjoja lapsille. Itse olin varustautunut kotoa tuodulla vasaralla. Niin ja tonttulakilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti