Virvelöintiä

Lieneekö ollut niin, että tällaiselle vähäpuheiselle kaverille oli aika vaikea keksiä joululahjoja? Ainakin vanhempani yrittivät. Legendaarisin lahjoista oli ehkäpä punainen rautakuula, joka nykyään nököttää oman taloni pihassa lasten ihmeteltävänä. Kukaan heistä ei vieläkään jaksa nostaa sitä.

Myös kummitädilläni taisi olla sama vaikeus hahmottaa elämäntilannettani. Eräänä jouluna hän lähetti minulle letkuohjattavan kuorma-auton ja jo seuraavana jouluna paketista löytyi Marttinin puukko nahkatupessa sekä parranajovälineet.

Lyhyt kalastajanurani alkoi eräästä joulusta, kun paketista paljastui musta virvelinvapa, pari lippaa sekä Abumatic 20 -kela. Mukana oli vielä Abun värikäs kuvastokin.

Mato-ongella onkiminen kuului 60-lukulaiseen kesämökkielämään yhtenä osana. Omalla kohdallani ei niinkään intohimoisena mutta kuitenkin.

Virveli asetti saalistusvietin uudelle tasolle. Oli kiinnostavaa harjoitella heittämään uistinta mahdollisimman pitkälle, mutta koska oma rantamme Luonnonmaalla oli sekä kaislikkoinen, että erilaista meriruohoa täynnä, jäi koukku kiinni milloin mihinkin ja saaliskin oli enemmän kasvi- kuin eläinkuntaa.

Siskon soutuveneellä käytiin serkun kanssa pari kertaa kuitenkin yhdellä luodolla vähän pidemmällä ja väljemmillä vesillä. Hiukan saatiin merestä saalistakin, lähinnä ahvenia, mutta koska en itse ole erityinen kalaruuan ystävä, oli tulos vähintäinkin paradoksaalinen. Kyllä ne kuitenkin ruuaksi tehtiin.

Pari kertaa virvelöitiin myös Hämeessä Renkajärvellä kalasoppa-ainekset.

Aktiivinen vaihe taisi kestää vain pari kesää, ja sen jälkeen virveli uistimineen jäi nojalleen varaston nurkaan. Lieneekö siellä vieläkin?